Kasvatusväkivalta, lasten pahoinpitely, julkinen kehottaminen rikokseen

Annettu 23.6.2009, dnro R 08/52

Conscious Marriage -kirja oli kooste avioliittotyön piirissä aiemmin muodostuneesta eri aihepiirejä käsittelevistä englanninkielisistä kirjoituksista, jotka oli painettu kirjan muotoon. Kirjasta oli otettu kaksi 50 kappaleen painosta vuosina 2001 ja 2007. Kirjaa oli käytetty HNMKY:n avioliittoleireillä oheislukemistona ja jaettu oppimateriaalina avioliittotyön kautta niitä tarvitseville.

Suomenkielisestä Parempi avioliitto -kirjasta oli otettu vuosittain muutaman sadan kappalemäärän painoksia noin 20 vuoden ajan HNMKY:n avioliittokurssien osallistujien käyttöä varten. Viimeksi vuonna 2007 oli otettu 400 kappaleen painos. Kirjaa oli käytetty HNMKY:n avioliittokursseilla oheislukemistona ja jaettu kurssin jokaiselle osanottajalle. Kirja oli toimitettu myös postitse henkilöille, jotka olivat tilanneet sen HNMKY:ltä.

Kirjoilla ei ole ollut ISBN-tunnusta eikä niitä ole ollut myytävänä kirjakaupoissa tai lainattavissa kirjastoista. Suullinen opetus HNMKY:n avioliittoseminaareissa ei ollut tapahtunut kyseisten tekstien mukaisesti.

HNMKY oli vetänyt molemmat kirjat pois levityksestä maaliskuussa 2008.

Yhdistyksen toiminnallisena johtajana toimivan pääsihteerin sekä yhdistyksen avioliittotyöstä vastanneiden henkilöiden epäiltiin syyllistyneen julkiseen kehottamiseen rikokseen. Toinen työntekijöistä oli toiminut yhdistyksen avioliittotyössä yli 30 vuoden ajan vuoteen 2006, kirjoittanut suurimman osan suomenkielisen kirjan teksteistä, vastannut kirjojen tekstisisällöstä sekä myötävaikuttanut niiden levitykseen. Toinen työntekijöistä oli tämän jälkeen vastannut yhdistyksen avioliittotyöstä vapaaehtoistyöntekijänä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi päätöksessään, että rikoslain 17 luvun 1 §:n mukaan julkisesta kehottamisesta rikokseen tuomitaan muun muun muassa se, joka joukkotiedotusvälinettä käyttäen tai julkisesti väkijoukossa taikka yleisesti tietoon saatetussa kirjoituksessa tai muussa esityksessä kehottaa tai houkuttelee rikoksen tekemiseen siten, että kehotus tai houkuttelu aiheuttaa vaaran, että sellainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan Parempi avioliitto- ja Conscious Marriage -kirjoihin sisältyvissä tekstiosioissa annettiin kasvatusohjeita, jotka olivat tulkittavissa suoranaiseksi kehotukseksi kurittaa lapsia ruumiillisesti tai ne sisälsivät ainakin tietynlaista houkuttelua fyysiseen kurittamiseen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi edelleen, että 1.9.1995 voimaan tulleen rikoslain (578/1995) 21 luvun 5 §:n mukaan pahoinpitelystä tuomitaan muun muassa se, joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa. Rikoslain 21 luvun 7 §:n mukaan jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä.

Lapsen ruumiillinen kurittaminen on voimassaolevan rikoslain 21 luvun pahoinpitelysäännösten tarkoittamaa ruumiillista väkivaltaa. Menettely täyttää pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön, vaikka se olisikin tapahtunut kasvatustarkoituksessa. Tunnusmerkistö ei edellytä, että ruumiillisesta väkivallasta aiheutuu vammoja tai kipua.

Aiemmin voimassa olleen rikoslain (491/1969) 21 luvun 5 §:n mukaan pahoinpitelystä tuomittiin muun muassa se, joka tahallaan aiheutti toiselle ruumiinvamman tai sairauden. Kyseisen rikoslain (491/1969) 21 luvun 7 §:n mukaan kyse oli lievästä pahoinpitelystä, kun toiselle aiheutettiin tahallaan kipua tai muutoin pahoinpideltiin toista, ellei teko ollut pahoinpitelynä tai törkeänä pahoinpitelynä rangaistavaa.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 1 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Laki on tullut voimaan vuonna 1984.

Korkein oikeus on jo vuonna 1993 vanhan rikoslain voimassa ollessa antamassaan ennakkopäätöksessä KKO 1993:151 todennut lapsen huoltajan syyllistyneen lievään pahoinpitelyyn, kun tämä oli kasvatustarkoituksessa tukistamalla ja luunappeja antamalla aiheuttanut lapselle kipua. Päätöksessään KKO viittasi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia koskevaan hallituksen esitykseen ( HE 224/1982 vp), jonka mukaan lakiehdotusta laadittaessa nimenomaisena tarkoituksena on ollut vahvistaa se, että lapsen huoltajalla ei säännöksen tultua voimaan enää ollut lapseen nähden kuritusvaltaa ja että lievää pahoinpitelyä koskevaa säännöstä voitiin soveltaa myös silloin, kun vanhempi tai muu lapsen huoltaja syyllistyi säännöksessä tarkoitettuun pahoinpitelyyn, vaikkakin tämä tapahtuisi kasvatustarkoituksessa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä viittasi myös päätöksiinsä 5.6.2003 dnro 86/210 ja 10.1.2008 dnro 479/21/07, joilla hän oli määrännyt syytteen nostettavaksi pahoinpitelyrikoksesta tapauksissa, joissa vanhemmat olivat kasvatustarkoituksessa harjoittaneet väkivaltaa lapsiaan kohtaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että Parempi avioliitto- sekä Conscious Marriage -kirjat sisälsivät tekstiosioita, joissa kehotettiin tai houkuteltiin rikoksen tekemiseen. Kyse oli ollut julkaisuista, jotka oli toimitettu yleisön saataville myymällä sekä jakamalla niitä HNMKY:n kursseilla ja leireillä. Englanninkielistä kirjaa oli toimitettu myös ulkomaille. Tekstiosiot sisältäviä kirjoja oli siten saatettu yleiseen tietoon toimittamalla niitä ainakin osin rajoittamattomalle joukolle. Huomioon ottaen, että kyse on ollut HNMKY:n opetusmateriaalista, käsillä oli ollut vaara, että sen sisällöstä tietoiseksi tulleet noudattavat tekstiosioiden sisältämiä ohjeita ja syyllistyvät siten pahoinpitelyrikokseen.

Esitutkinnassa ei ollut näyttöä siitä, että kehottaminen tai houkuttelu olisi johtanut siihen, että pahoinpitelyrikos tai sen rangaistava yritys olisi tapahtunut.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä jätti yhdistyksen pääsihteerin ja toisen avioliittotyöstä vastanneen henkilön syyttämättä näytön puuttumisen vuoksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että julkinen kehottaminen rikokseen oli rangaistava vain tahallisena eikä riittävää näyttöä ollut siitä, että syyttämättä jätetyillä olisi ollut tahallisuuden edellyttämä tietoisuus kyseisten tekstiosioiden sisällöstä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi kuitenkin, että heidän olisi asemansa tai tehtäviensä vuoksi tullut olla paremmin tietoisia avioliittokurssien opetusmateriaalista. Syyttämättä jätetyt olivat siten laiminlyöneet selonottovelvollisuutensa.

Sen sijaan apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että toinen jo pitkään avioliittotyöstä vastannut henkilö oli yleisön saataville toimitettuja kirjoja käyttäen kehottanut tai houkutellut lasten vanhempia pahoinpitelyrikoksen tekemiseen siten, että kehotus oli aiheuttanut vaaran, että sellainen rikos tai sen rangaistava yritys tehdään, mutta jätti hänet syyttämättä teon vähäisyyden perusteella. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan syyttämättä jätetyn tahallisuutta oli pidettävä vähäisenä. Kirjojen tekstiosioista ilmeni, että lähtökohtana oli ollut vastustaa kaikkea lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Lisäksi kyseisen syyttämättä jätetyn tarkoituksena oli viestittää, että ruumiillista kuritusta tuli käyttää vain ääritapauksissa ja viimekätisenä keinona eikä systemaattisena kasvatuskeinona. Näin ollen hän ei ollut varauksetta ja suoranaisesti tavoitellut rikoksen tekemistä. Syyllisyyttä vähentävänä seikkana oli myös huomioitu, että syyttämättä jätetty oli jo noin 70-vuotias ja hänen käsityksenä lastenkasvatuksesta olivat muotoutuneet yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, jossa kuritusväkivaltaa oli pidetty huomattavasti hyväksyttävämpänä kuin nykyään.

Kirjojen painosmäärät olivat myös vuositasolla olleet suhteellisen pieniä ja niitä oli toimitettu verrattain suppealle joukolle. HNMKY:n avioliittoseminaareissa kirjoja oli käytetty pelkästään oheismateriaalina. Niitä ei oltu käytetty suullisen opetuksen pohjana enää 90-luvun alun jälkeen, vaan kouluttajina toimineet asiantuntijat ovat käyttäneet omaa aineistoaan. Koulutukseen osallistuneet olivat siten voineet havaita kirjojen tekstien olevan ristiriidassa seminaarien lastenkasvatusta koskevan opetuksen kanssa ja suhtautua kriittisesti niiden kuritusväkivaltaa koskevaan sisältöön. Tämä puolestaan on ollut omiaan vähentämään vaaraa, että pahoinpitelyn käsittävä rikos tai sen yritys tapahtuu.