Hyppää sisältöön

Petos

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.9.2013 17.48
Uutinen

Annettu 31.3.2008, dnro 333/21/07

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi nostettavaksi syytteen petoksesta ja avunannosta petokseen. Vastaaja oli hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä käyttänyt tekaistuja vuokrasopimuksia osoittaakseen, että yhtöllä X oli 7.482,25 euron vuokrasaatava A:lta. A:n edunvalvojana toiminut Y oli erehtynyt vuokrasopimusten sekä niihin perustuvan laskun oikeellisuudesta ja hyväksynyt saatavan kuitattavaksi 6.000 euron suuruista X yhtiöllä ollutta vastasaatavaa vastaan. Lisäksi yhtiölle on suoritettu tilisiirtona 1.482,25 euroa. Menettelystä oli aiheutunut A:lle yhteensä 7.482,25 euron suuruinen taloudellinen vahinko.

Apulaisvaltakunansyyttäjä määräsi syytteen nostettavaksi avunannosta petokseen vuokrasopumksen allekirjoittajia vastaan.

Esitetyissä asiakirjoissa oli ristiriitaista tietoa vuokrasuhteen alkamispäivästä. Asiassa on esitetty myös 28.2.1998 päivätty varastotilan vuokrasopimus. Vuokrasopimus on tehty P 100 -lomakkeelle, jossa rahamäärä on myös euroina. Lomakkeessa mainitun yhtiön edustajan mukaan sopimuslomake oli painettu aikaisintaan puoli vuotta ennen euroihin siirtymistä (Suomi otti eurosetelit ja -kolikot käyttöön 1.1.2002).

Ratkaisu