Hyppää sisältöön

Ryöstö, pahoinpitely, varkaus, näytön arvioiminen, vaihtoehtoisen rikostunnusmerkistön täyttyminen

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.8.2013 9.20
Uutinen

Annettu 15.8.2012, dnro 300/21/12

Kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen ei näyttöä perusteella asiassa, jota poliisi oli esitutkinnassa tutkinut epäiltynä ryöstönä. Syyttäjän mukaan asiassa ei ollut näyttöä siitä, että epäilty olisi käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa anastanut asianomistajan hallusta tai ottanut luvattomasti käyttöön asianomistajan irtainta omaisuutta eli lompakossa olleita rahavaroja.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä otti asian uuteen harkintaan. Esitutkintapöytäkirja huomioiden asiassa oli todennäköisiä syitä epäillä, epäillyn syyllistyneen asiassa pahoinpitelyyn tekemällä asianomistajalle ruumiillista väkivaltaa aiheuttaen hänelle verta vuotaneen hoitoa vaatineen haavan. Valtakunnansyyttäjä määräsi johtavan kihlakunnansyyttäjän tai hänen määräämäänsä nostamaan syytteen pahoinpitelystä epäiltyä vastaan. Asia ei johtanut muihin toimenpiteisiin kuin siihen, että apulaisvaltakunnansyyttäjä saattoi päätöksensä kihlakunnansyyttäjän tiedoksi.

Ratkaisu