Hyppää sisältöön

Sananvapausrikos, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, vihapuhe, poliittinen sananvapaus, oikeus liioitteluun ja provokaatioon

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 27.8.2013 13.53
Uutinen

Annettu 6.7.2011, dnro R 11/254

Poliisi oli tutkinut, oliko epäilty syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan toimittamalla yleisön saataville internetissä olevalle sivustolleen kaksi kirjoitusta, jotka sisälsivät Kaukasiasta saapuneista pakolaisista koostuvaa ihmisryhmää koskevia lausumia.

Asia kuului sananvapauslain 24.1 §:n mukaan ylimmän syyttäjän yksinomaiseen syyteharkintavaltaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen katsoi lausumissa asiallisesti esitetyn, että kaikilla Kaukasiasta Suomeen paenneilla ihmisillä on moitittavalla tavalla yhteyksiä terrorismiin ja että he eivät ole varsinaisia pakolaisia. Kysymys oli tältä osin vahvasta yleistyksestä, joka oli kohdehenkilöitään solvaava ja panetteleva ja heidän ihmisarvoaan loukkaava. Lausumat täyttivät siten apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisen mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan säädetyn rikostunnusmerkistön.

Kirjoituksiin sisältyi toisaalta myös lausumia lieventäviä selityksiä. Tähän nähden ja koska epäilyllä oli poliittiseen puheeseen liittyvä oikeus tietynasteiseen liioitteluun ja provosoimiseen, oli tekoa kuitenkin pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen jätti sen vuoksi syytteen nostamatta.

Ratkaisu