Hyppää sisältöön

Syyteharkinta, syyttämättäjättämispäätös

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 24.9.2013 8.54
Uutinen

Annettu 13.9.2007, dnro 276/21/07

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota syyttäjältä edellytettävään huolellisuuteen syyteharkinnan suorittamisessa siten, että syyteharkintaratkaisu tehdään kaikkien esitutkinnassa epäiltyjen rikosten osalta.

Esitutkinnassa oli tutkittu epäiltyä rahavarojen, kultakellon ja kultasormuksen anastamista. Epäillyn kellon ja sormuksen anastamisen osalta oli esitutkinnassa esitetty vastaajan syyllisyyttä ja syyttömyyttä tukevaa selvitystä. Kihlakunnansyyttäjä oli riittämättömään näyttöön perustuvassa syyttämättäjättämispäätöksessä arvioinut epäiltyä varkausrikosta ainoastaan väitetyn rahavarojen anastamisen osalta. Hän ei ollut tehnyt ratkaisua väitetyn kultakellon ja kultasormuksen anastamisen osalta. Asianosaiset eivät siten olleet saaneet syyttäjän ratkaisua siitä, miksi hän ei nostanut syytettä väitetyn kellon ja sormuksen anastamisen osalta.

Ratkaisu