Annettu 27.8.2010, dnro 261/21/10
Työsuojeluviranomaisen kantelun johdosta todettu, että työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 50 §:n 1 momentissa tarkoitettua tekoa koskevassa esitutkinnassa on työsuojeluviranomaiselle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Virallisen syyttäjän on varattava työsuojeluviranomaiselle tilaisuus lausunnon antamiseen ennen syyteharkinnan päättämistä. Työsuojeluviranomainen oli tehnyt poliisille tutkintapyynnön epäiltyjä työrikoksia koskevassa asiassa. Tutkintapyynnössä oli käsitelty epäiltyjä tekoja, niiden rikosoikeudellista arvioimista, epäiltyjä henkilöitä ja asiassa vaadittavaa todistelua. Esitutkinnassa oli siten ollut käytössä varsin selkeä selvitys työsuojeluviranomaisen käsityksestä asiasta. Asiassa suoritetut tutkintatoimet eivät olleet tuoneet olennaista lisäselvitystä siihen, mikä oli ollut työsuojeluviranomaisen tiedossa. Tämän vuoksi kihlakunnansyyttäjä ei ollut käyttänyt väärin syyttäjälle kuuluvaa harkintavaltaa, kun hän oli tehnyt asiassa esitutkinnan rajoittamispäätöksen huolehtimatta siitä, että työsuojeluviranomaiselle olisi varattu vielä suoritettujen tutkintatoimenpiteiden johdosta tilaisuus tulla kuulluksi. Kun asiassa ei ollut suoritettu syyteharkintaa, kihlakunnansyyttäjä ei ollut käyttänyt väärin harkintavaltaansa myöskään, kun hän ei ollut ennen esitutkinnan rajoittamispäätöksen tekemistä varannut työsuojeluviranomaiselle tilaisuutta lausunnon antamiseen. Hyvään viranomaisyhteistyöhön olisi kuitenkin kuulunut, että syyttäjä ei olisi tehnyt asiassa esitutkinnan rajoittamispäätöstä ennen kuin työsuojeluviranomaiselle oli varattu tilaisuus tulla kuulluksi esitutkinnassa hankitun selvityksen tai esitutkinnan rajoittamisesityksen johdosta.
Esitutkinnan rajoittamispäätös oli tehty kustannusperusteella ja koska asiassa ei ollut riittävää näyttöä rikoksesta tai kysymyksessä ei ollut rikos. Rikosilmoituksessa ja esitutkinnassa oli ollut kysymys tavanomaisesta epäillystä epäasiallisen kohtelun käsittävästä työturvallisuusrikoksesta ja epäillystä työsyrjinnästä. Esitutkinnan rajoittamispäätöksessä ei ollut esitetty eikä asiassa ollut ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden johdosta tutkinnan jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat olleet selvässä epäsuhteessa tutkittavana olevan asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavaan seuraamukseen. Tämä esitutkintalain 4 §:n 4 momentin kustannusperuste ei soveltunut asiassa esitutkinnan rajoittamisperusteeksi.
Sitä vastoin kihlakunnansyyttäjä ei ollut käyttänyt väärin harkintavaltaansa nojautuessaan esitutkinnan rajoittamispäätöksessä siihen perusteeseen, että jo suoritettujen esitutkintatoimenpiteiden perusteella oli varsin todennäköistä, että syyttäjä tulisi jättämään syytteen nostamatta sillä perusteella, että kysymyksessä ei ollut rikos tai että ei ollut näyttöä vastaajien syyllistymisestä rikokseen. Tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei vaatinut esitutkinnan jatkamista. Kihlakunnansyyttäjää muistutettu siitä, että esitutkinnanrajoittamispäätökset työrikosasioissa tulee lähettää asianomaiselle työsuojeluviranomaiselle tiedoksi.
Asiassa ei määrätty esitutkintaa jatkettavaksi.
