Ihminen ei ole koneen osa vaan itsenäinen toimija, joka tekee ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Olennaista on alaisen motivointi ottamalla hänet mukaan toimintatapojen suunnitteluun, tietää eläkkeelle jäävä Salpausselän johtava kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola.
Salpausselän johtava kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola päättää pitkän työuransa syyskuun alussa. Nuorena lakimiehenä hän suunnitteli uraa tuomioistuimessa, mutta koska käräjäoikeudet olivat täynnä uransa alussa olevia tuomareita, Toivola päätyi hoitamaan kaupunginviskaalin sijaisuutta vuonna 1985. Kävikin niin, että syyttäjän työ vei mukanaan.
- Minua on kaikki nämä vuodet motivoinut työssäni pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Tämä tavoite on koskenut niin syyteasioiden hoitamista kuin esimiehisyyttä. Myös syyttäjän työn itsenäisyys on lisännyt työn mielekkyyttä – samoin kuin se, että tässä näkee konkreettisesti työnsä tulokset. Olen onnekseni saanut tehdä monipuolisesti erilaisia tehtäviä.
Töissä täytyy viihtyä
Jarmo Toivola on tullut tunnetuksi esimiehenä, joka on panostanut virastossaan erityisesti ihmisten hyvinvointiin. Tämä työ noteerattiin julkisestikin, kun Salpausselän syyttäjänvirastolle myönnettiin Kaiku-palkinto. Perusteluissa korostettiin viraston avointa keskustelukulttuuria ja mutkatonta vuorovaikutusta. Johtamisessa on näkynyt henkilöstön arvostus ja virastossa on tehty pieniä arkisia työhyvinvointitekoja. Tästä ovat kielineet myös työtyytyväisyystutkimusten hyvät tulokset.
- Johtamisessa minulle on ollut tärkeintä luoda niin syyttäjille kuin sihteereille sellaiset olosuhteet, että töitä on mukava tehdä. Olen halunnut tarjota alaisilleni mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä ja viraston käytäntöihin laajemminkin. Yhdessä keskustellen on mietitty, mitkä ovat parhaat tavat toimia.
Jokainen on erilainen
Toivola on halunnut johtamistyössään kunnioittaa ihmisten erilaisuutta. Hän ei usko siihen, että sama, valmiiksi pureskeltu toimintamalli sopii jokaiselle.
Valmiiksi pureskeltu toimintamalli ei sovi jokaiselle.
- Täytyy muistaa, että alainen ei ole koneen osa vaan itsenäinen toimija, joka tekee ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Mielestäni esimiehen on tärkeää tehdä selväksi, mitkä ovat niitä asioita, joissa on oltava yhdenmukainen, ja missä voidaan antaa suuremmat vapaudet valita sopivin toimintatapa. Lainkäytön yhdenmukaisuutta edistetään hyvällä ja monipuolisella koulutuksella.
Vaikka olisi kuinka hyvä esimies, vaikeita tilanteita tulee aina eteen. Myös Jarmo Toivola on joutunut tekemään päätöksiä, jotka eivät ole miellyttäneet kaikkia.
- Näiden päätösten kanssa voidaan kuitenkin elää, jos ennen päätöksentekoa on käyty avointa keskustelua eri vaihtoehdoista. Jos esimies pystyy tämän jälkeen perustelemaan päätöksen itselleen, hän pystyy varmasti perustelemaan sen uskottavasti myös alaisilleen.
Esimiehen on oltava lähellä
Salpausselän syyttäjänvirastolla on toimipisteet viidellä paikkakunnalla, mikä on asettanut omat haasteensa johtamiselle. Vaikka alati kehittyvät sähköiset viestintävälineet mahdollistavat helpon yhteydenpidon etäisyydestä riippumatta, Toivola pitää myös fyysistä läsnäoloa tärkeänä.
- Uskon kasvokkaiseen vuorovaikutukseen, koska sillä tavalla keskustelu, palautteen antaminen ja aito kuuntelu on luontevaa. Etenkin vaikeita asioita pitäisi käsitellä kasvokkain. Sen takia lähiesimiehen tulee olla fyysisesti lähellä henkilöstöään. Vaikka virasto on laajalla alueella, olemme kokoontuneet koko porukallakin yhteisiin tilaisuuksiin vähintään pari kertaa vuodessa koulutuksen ja virkistyksen merkeissä.
Johtamisoppia koulun penkiltä
Toivola on uransa aikana hakeutunut tietoisesti johtamistehtäviin. Hänen mielestään johtajaksi ei synnytä, vaan hyvä esimiehisyys vaatii myös opiskelua. Toivola onkin suorittanut muun muassa johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) ja Kaiku-kehittäjäkoulutuksen. Hän on perehtynyt myös Lean-ajatteluun, jonka johtamisfilosofia on lähellä hänen omia arvojaan. Leanissa keskeistä on toiminnan jatkuva kehittäminen ja työntekijöiden osallistaminen kehittämistyöhön.
- Lean-ajattelussa minua on kiehtonut erityisesti kokeilukulttuurin edistäminen. Siinä erilaisia vaihtoehtoja rohkeasti testataan ja vertaillaan eikä epäonnistumisia pelätä. Kun ihmiset saavat itse olla aktiivisesti mukana kehittämistyössä, he ovat myös motivoituneita noudattamaan sovittuja toimintatapoja.
Epäonnistumisia ei pidä pelätä.
Jarmo Toivola suhtautuu uraansa syyttäjälaitoksessa hyvillä mielin. Hän on kokenut onnistumisia niin esimiehenä kuin haastavien juttujen syyttäjänä, ja epäonnistumisia hän ei kuulemma edes muistele:
- Jos niistä ei ole mitään opittavaa, ne pitää unohtaa.
Toivolan eläkepäivät alkavat syyskuun alussa. Vaikka viraston ihmisiä tulee ikävä, hän odottaa innolla uutta elämänvaihetta. Hän aikoo nauttia pitkistä lenkeistä sähköpyörällään ja suorittaa metsästäjäntutkintoa, jotta voi pyydystää minkkejä kesämökkitontillaan. Kun reissaaminen kotikaupunki Kuopion ja viranhoitopaikka Kouvolan välillä loppuu, on aikaa hoitaa parisuhdetta osallistumalla vaimon kanssa pilates-kurssille.
Kuulostaa hyvältä. Leppoisia eläkevuosia Jarmo!
Lappilaisen syyttäjämme, nykyisen asessorin Maija Monosen päivä Rovaniemen hovioikeudessa koostuu juttuihin perehtymisestä, istunnoista, tapausten pohtimisesta yksin ja kollegojen kanssa sekä ratkaisujen kirjoittamisesta. Työtahti suo aikaa juttujen pureskelulle, joskin kouluttautuminen työn ohella on aina työlästä. Mutta on se antoisaakin.
Maija Monosesta alkoi noin vuosi sitten tuntua, että jotain muutakin voisi elämässään kokeilla kuin syyttäjän työtä. Rovaniemen hovioikeus etsi asessorikoulutettavia, ja sinne Maija haki.
– On hyvä torjua urautumista ja pitää erilaisia uravaihtoehtoja avoimina, hän sanoo.
Asessorikoulutus on valtakunnallinen koulutus, joten haku oli avoinna kaikissa hovioikeuksissa, hallinto-oikeuksissa ja erityistuomioistuimissa. Tämä asessorikoulutus oli ensimmäinen laatuaan. Se kestää kolme vuotta ja alkoi syyskuussa 2017.
– Olin työskennellyt syyttäjänä jo noin kymmenen vuotta, ja omalle epämukavuusalueelle siirtyminen tuntui kiinnostavalta ja antoisalta. Saan täällä hovioikeudessa räätälöityä opetusta ja koulutusta työssäoppimisen tueksi. Jo vaihtelu sinänsä on hyväksi, Maija toteaa.
Koulutettavan tarpeet on otettu huomioon
Kun asessorikoulutusta on suunniteltu, uusien asessorien omat tarpeet on otettu huomioon, mistä Maija Mononen on tyytyväinen.
– Tuomarinkoulutuslautakunta keräsi meiltä tiedot omista vahvuuksistamme, tarpeistamme ja tavoitteistamme. Tavoitteena on, että asessorin työmäärästä olisi lähiopetusta 10 prosenttia, työssäoppimista 70 prosenttia ja loput muun muassa palautteen antoa ja arviointia.
Tuomarinkoulutuslautakunnan tarjoamaa, kaikille yhteistä peruskoulutusta eri aihealueista annetaan lähiopetuksena Helsingissä. Päiviin liittyy ennakkotehtäviä.
Erilaisten näkemysten saaminen rikastaa päätöksentekoa.
Työpaikalla kullakin asessorilla on oma tutor, joka tukee oppimista ja kehittymistä. Tutorin rooli ei ole ohjata yksittäisissä ratkaisuissa vaan tukea oppimista kokonaisvaltaisesti lähinnä keskustelujen avulla.
Asessorille laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma, ja asessori pitää oppimispäiväkirjaa oppimisen tukena. Koulutus tukee käytännön työtä, ja sitä käydään työn ohessa.
– Toki se on myös työlästä ja vie aikaa. Työnantaja on kuitenkin ottanut juttujaossa huomioon asessorikoulutuksen viemän ajan ja pyrkinyt siten järjestämään aikaa koulutukseen, Maija kertoo.
Myöhemmin asessori suorittaa vielä syventävää koulutusta henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaisesti.
Syyttäjän työ on itsenäistä, asessorin työ kollegiaalista
Maija Mononen on huomannut, että syyttäjän ja tuomarin tehtävissä on paljon yhteisiä piirteitä, kuten se, että molemmat arvioivat asiaa objektiivisesti. Syyttäjän työssä objektiivisuus korostuu syyteharkintavaiheessa ja tuomarin työssä puolestaan ratkaisuvaiheessa. Ratkaisunteko on periaatteessa samanlaista.
Erona on se, että syyttäjän työ on itsenäisempää kuin asessorin työ, joka taas on kollegiaalista. Toki myös syyttäjän työssä on kollegiaalisuutta, lähinnä esitutkintayhteistyössä ja parisyyttäjäjutuissa.
Juuri kollegiaalisuus kuuluu Maijan mielestä työn hyviin puoliin.
– Erilaisten näkemysten saaminen rikastaa päätöksentekoa. Rovaniemen hovioikeudessa on laajaa ja monipuolista osaamista ja kokemusta. Keskustelut tuomareiden ja esittelijöiden kanssa avartavat omaakin katsantokantaa ja kehittävät valtavasti omaa osaamista. Toki syyttäjäkin saa tukea kollegoilta, mutta kollegiaalisessa päätöksenteossa kaksi muutakin henkilöä joutuu perehtymään juttuun.
Hovioikeudessa on Maijan mukaan hyvää myös se, että asessorilla on syyttäjää enemmän aikaa perehtyä jutun osakysymyksiin. Kun juttu on hovioikeusvaiheessa, siinä ei kaikki ole enää välttämättä auki.
– Tuomari saa jutun ikään kuin valmiiksi pureskeltuna, kun taas syyttäjä rakentaa jutun itse alusta lähtien. Syyttäjän työ on hektisempää kuin tuomarin työ, ja se on myös käytännönläheisempää – syyttäjä kun on enemmän tekemisissä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Molemmissa tehtävissä tarvitaan tietysti myös ratkaisuntekokykyä, Maija Mononen sanoo.
Hänen mielestään syyttäjäkokemuksesta on ilman muuta höytyä tuomarin tehtävissä. Se auttaa ainakin lain soveltamisessa, kokonaiskuvan hahmottamisessa ja olennaisten seikkojen erottamisessa. Yksittäisissä jutuissa on hyötyä myös rikosoikeuden substanssiosaamisesta ja oikeuskäytännön tuntemisesta.
Valintakokeessa oli plussia ja miinuksia
Valintamenettelyä asessorin virkaan Maija piti tasapuolisena ja kriteereiltään yhtenäisenä. Ennakkoaineisto oli tarkoituksenmukainen, ja aiheet olivat ajankohtaisia ja perustavanlaatuisia. Valintakokeen rakenteesta hän löysi parannettavaa.
– Etenkin monivalintakysymykset mittasivat enemmän pikkutarkkaa osaamista kuin kokonaiskuvan hahmottamista. Knoppikysymysten tilalle voisi tulla esimerkiksi esseetehtäviä, jotka mittaavat olennaisen erottamista ja lain soveltamista. Tänä vuonna koetta olikin muutettu kuulemani mukaan juuri tällaiseen suuntaan.
Tuomari saa jutun "valmiiksi pureskeltuna", kun taas syyttäjä saa itse ikään kuin rakentaa jutun alusta lähtien.
Maijan mielestä tutkintotodistukselle annetaan nykyisessä valintamenettelyssä melko suuri painoarvo.
– Se on yhdenvertaisuuden kannalta hyvä kriteeri, mutta ei välttämättä kerro todellisesta osaamisesta.
Maijan on vaikea sanoa, valikoituuko tuomareiksi uuden valintamenettelyn kautta sellaisia juristeja, joilla on erityisen hyvät edellytykset tuomarin työhön.
– Mutta alkukokeen suorittaminen ainakin mittaa motivaatiota.
Vastaavaa koulutusta syyttäjälaitokseen?
Uudenlaiselle syyttäjäkoulutukselle Maija ei näe tarvetta – siihen syyttäjälaitoksella on jo omat mallit. Syyttäjän startti, Syyttäjäntyön ytimessä ja tutorointi sekä tämän jälkeen täydentävät kurssit ajavat hänen mielestään aika lailla saman asian kuin asessorikoulutus, kunhan ne toimivat ja kohdistetaan oikeaan ajankohtaan.
– Tärkeää on ennen kaikkea se, että uusille syyttäjille turvataan mahdollisuus peruskoulutukseen.
Maijan mielestä koulutusta ei voitane suoraan asettaa viransaannin edellytykseksi, koska syyttäjän työtä tukevaa koulutusta ja työkokemusta on saatavissa muualtakin.
– Mutta koulutus tulisi tietysti lukea hakijan eduksi, kun syyttäjän viroista päätetään, Maija Mononen miettii.
Kahdeksan kuukauden jakso kansallisena asiantuntijana Eurojustissa Haagissa opetti paljon muun muassa kansainvälisistä instrumenteista. Lisäksi se opetti arvostamaan suomalaista tapaa tehdä asioita.
Olen ollut syyttäjänä Helsingissä vuodesta 2001, viimeiset vuodet talousrikossyyttäjänä. Tänä aikana olen huomannut kansainvälistymisen trendin rikosoikeudenhoidossa. Siitä ja kollegojen kokemuksista rohkaistuneena hakeuduin kansalliseksi asiantuntijaksi eli SNE:ksi Eurojustiin Haagiin oppimaan rikosoikeudenhoidon kansainvälisiä ulottuvuuksia.
Ammatillisesti antoisat kuukaudet
Kansainvälisessä työympäristössä on moninainen toimintatapojen ja kulttuurien kirjo. Opin arvostamaan Suomea ja suomalaista tapaa tehdä asioita: Suomessa on vähemmän arkipäivän byrokratiaa kuin Hollannissa, ja meidän tapamme tehdä asioita on monesti pragmaattisempi kuin joillain toisilla mailla. Opin tietysti paljon myös ammatillisesti – sain käytännön kokemusta esimerkiksi kv-instrumenttien käyttämisestä.
Missä maassa työskenteletkin, murheiden ja ilojen määrä on vakio.
Oli myös mielenkiintoista huomata, että ihmisten murheiden määrä on vakio. Kollegojen kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta huomasin, että samanlaisia pulmia on muissakin maissa kuin meillä: esimerkiksi virkauralla eteneminen, palkkaus, suhteet muihin oikeudenhoidon tahoihin kuten tuomareihin ja asianajajiin, jutuista tulevat tuomiot – lähinnä hylkäävät. Toki myös monet hyvät kokemukset ovat yhteisiä.
Asumisen haasteita
Puolen miljoonan asukkaan Haagissa vuokra-asuntomarkkinat ovat aktiiviset, koska kaupungissa on paljon kansainvälisiä organisaatioita ja sen myötä arviolta 50 000 expattia. Asunto siis löytyi, joskin se osoittautui heti asuntokelvottomaksi sietämättömän formaldehydin hajun vuoksi. Asunto oli ollut paikalliseen tapaan kylmillään, joten haju ei heti aluksi tuntunut niin pahana. Kahden päivän jälkeen asunnosta oli kuitenkin paettava hotelliin.
Vuokranantajan mielestä asunnossa ei ollut mitään vikaa, ja hän halusi pitää kiinni sopimuksesta. Lopulta hän löysi uuden uhrin, ja minä pääsin asunnosta eroon.
Onneksi löysin kivan asunnon idylliseltä Archibelpuurtin alueelta. Perhekin mahtui asuntoon hyvin vieraillessaan.
Arkea ja vapaa-aikaa
Asuinpaikkana Haag on ihastuttava ja kylämäinen. Välimatkat ovat lyhyet, ja joukkoliikenne ja pyöräily toimivat mallikkaasti. Keskustan eri alueilla ovat omat kauppakatunsa, joista löytyvät sekatavara-, liha-, viini- ja juustokaupat. Kaupunki on täynnä hyviä ja kohtuuhintaisia ravintoloita, joita käytetään ahkerasti. Paikat ovat siistejä ja rakennukset sekä tiet kunnossa.
Paikalliset ovat varsin välittömiä ja suorapuheisia. Kadulla kävellessä on alkuun hieman hämmentävää, kun vastaantulijat katsovat silmiin, hymyilevät ja tervehtivät. Alkujärkytyksen jälkeen totuin tähänkin, ja pienen harjoittelun jälkeen se onnistui minultakin.
Elämä Haagissa koostui samoista elementeistä kuin Suomessa: aamusta töihin ja illalla kotiin. Aktiviteetit iltaisin olivat paikalliseen tapaan sovitettuja: tennistä, kuntosalia ja pyöräilyä – myös muutamia uusia harrastuksia kokeilin.
Vastaantulijat katsovat silmiin, hymyilevät ja tervehtivät
Minulla oli erityinen onni säiden suhteen. Kesään osui useita hellejaksoja, joten Haagin upea ranta-alue tuli tutuksi. Uskaltauduin muutamaan otteeseen uimaan Pohjanmereen. Kokemus oli raikas.
Hienoja muistoja ja mieltä lämmittävä paluu
Kahdeksan kuukauden irrottautuminen normaaliarjesta ei ollut aivan yksinkertainen asia. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa kotijoukoille, jotka sopeutuivat tilanteeseen erittäin hyvin. Sovimme, että kun tilanne on mikä on, otamme siitä kaiken irti. Perhe vietti mahdollisimman paljon aikaa Hollannissa, ja matkailimme yhdessä lähialueilla. Ajasta jäi roppakaupalla hienoja muistoja kaikille.
Paluu kotiin ja Salmisaareen oli mieltä lämmittävä, mutta Haagiin jäi paljon muistoja ja hyviä ystäviä. Heitä on mukava mennä aikanaan tapaamaan.
Valtionsyyttäjä Christer Lundström on syyttäjälaitoksen hallinnon johtohahmo, joka on tullut tunnetuksi tarkkana rahakirstun vartijana. 36-vuotiseen uraan oikeushallinnossa on kuitenkin mahtunut muutakin, kuten venäläisiä konekaappareita. Hallinnon monitoimimies jää eläkkeelle vuodenvaihteessa, joten nyt on sopiva hetki kerrata menneitä ja luodata tulevaan.
Christer Lundström on Valtakunnansyyttäjänviraston alkuperäisiä valtionsyyttäjiä 20 vuoden takaa. Hän kertoo, että hänen päätymisensä syyttäjälaitoksen palvelukseen oli sattumaa, "kuten muutkin valinnat urallani". Hakupapereiden postittamisesta saa kiittää Matti Kuusimäkeä, johon Christer oli tutustunut oikeusministeriössä.
– Matti alkoi eräänä aamuna Kauniaisten juna-asemalla juttelemaan, että valtionsyyttäjän virat on laitettu hakuun. En ollut kuullut asiasta. Haussa oli myös virka, jossa vaadittiin hallinnollista osaamista. Päätin hakea, sillä minua kiehtoi ajatus, että tulevaa Valtakunnansyyttäjänvirastoa lähdetään luomaan nollatilanteesta.
Lue myös
Matti Kuusimäellä on kokemusta VKSV:n virka-auton hankinnasta, joka ei Christerin myötävaikutuksella mennyt aivan putkeen.
Hallinnon pyörteet olivat tempaisseet Christerin mukaansa jo vuonna 1981, kun hän päätyi auskultoinnin jälkeen oikeusministeriön oikeushallinto-osastolle ylimääräiseksi esittelijäksi. Mieleen ovat tuolta ajalta jääneet hallitusneuvos Tuomo Rapolan sanat: "Christer, olet tuomioistuinmaailmassa tottunut siihen, että päätökset ovat 100-prosenttisesti laillisia ja 80-prosenttisesti tarkoituksenmukaisia. Hallinnossa nuo suhteet ovat toisin päin."
Kun monen muun mielestä hallinnolliset asiat saattavat vaikuttaa hieman pitkästyttäviltä, juuri tarkoituksenmukaisten ratkaisujen tekeminen on motivoinut Christeriä kaikki nämä vuodet.
Innovatiiviset supersyyttäjät
Christer aloitti valtionsyyttäjänä 1.12.1997. Uudessa virastossa tekemisen into oli kova, ja VKSV lanseerattiin näyttävästi myös suurelle yleisölle heti ensimmäisenä päivänä pidettävässä tiedotustilaisuudessa, jossa "supersyyttäjät" esiteltiin. Virastoon palkattiin väkeä eri puolilta oikeus- ja poliisihallintoa.
– Oli suuri rikkaus, että meille tuli töihin erilaisia ihmisiä omine taustoine ja kokemuksineen. Yhdessä mietimme, mikä olisi paras ratkaisu järjestää toimintoja ja loimme samalla virastolle kulttuuria.
Tilanne vaati kylmähermoisuutta ja ratkaisukykyä yllättävässä tilanteessa.
Näin jälkikäteen on helppo todeta, että kulttuurin luominen onnistui hyvin, sillä Valtakunnansyyttäjänvirasto on tullut tunnetuksi työpaikkana, jossa viihdytään. Viraston munanmaalauskilpailut, laskiaisulkoilut ja monet muut hauskat perinteet juontavat juurensa noista innovatiivisista alkuaikoihin.
Partiosta eväitä johtamiseen
Christeristä tuli Valtakunnansyyttäjänviraston hallintoyksikön päällikkö vuonna 2001, kun hänen edeltäjänsä Jorma Kalske nimitettiin apulaisvaltakunnansyyttäjäksi. Esimiestaitoja Christer oli harjoitellut jo partiossa, jossa hän on ollut seitsemänvuotiaasta lähtien ja on edelleen mukana sen toiminnassa.
Christerin johtamistaitoja on koeteltu muun muassa 500 osanottajan kansainvälisellä leirillä, jonne tilatut teltat olikin toimitettu väärään paikkaan.
– Tilanne vaati kylmähermoisuutta ja ratkaisukykyä yllättävässä tilanteessa, mutta siitäkin selvittiin.
Partiossa Christer on oppinut ihmisten motivointia, josta on ollut hyötyä esimiestyössä.
– Koska partio perustuu vapaaehtoisuuteen, on motivoinnista kiinni, saako ihmiset toimimaan tietyllä tavalla yhteisten tavoitteiden hyväksi. Myös työelämässä minulle on ollut tärkeää, että ihmiset viihtyvät. Keskeistä siinä on luottaminen ihmisten kykyihin, siihen että he löytävät itse parhaat keinot toimia. Minulla on ollut Valtakunnansyyttäjänvirastossa aina erittäin ammattitaitoiset kollegat, joten heille on ollut helppo antaa vastuuta oman työnsä johtamisesta.
Konekaappareita ja mahdottomia aikatauluja
Christer on tullut tunnetuksi erittäin tarkkana rahakirstun vartijana – joku voisi käyttää ankarampaakin termiä. Hän on joka tapauksessa saanut kiitosta siitä, että on onnistunut määrätietoisella otteellaan turvaamaan laitoksen taloudelliset resurssit myös vaikeina aikoina. Christer on käynyt lukemattomat tulosneuvottelut niin ministeriön kuin paikallisten syyttäjänvirastojen kanssa. Tiukkoja vääntöjä resursseista on epäilemättä käyty, mutta siltikään hän ei tunne joutuneensa erityisen koville.
– Se on ollut ihan normaalia työtä, joka kuuluu tähän hommaan.
Hikikarpaloita otsalle ovat sen sijaan nostattaneet muutamat takavuosien lakiesitykset, joita tuli laadittua esittelykuntoon jopa muutaman päivän varoitusajalla.
– OM:ssä sain tottua jopa mahdottomalta tuntuviin aikatauluihin, joten paineensietokykyä testattiin jo siellä.
Kesällä 1990 tiukkoja tilanteita aiheuttivat myös neuvostoliittolaiset lentokonekaapparit, joiden luovutusasiat tulivat Christerin vastuulle. Christerin kesäloma kului tuolloin pitkälti puhelimessa. Hänen piti soittaa Korppoon-kesäpaikastaan kahdesti päivässä silloiselle oikeusministerille Tarja Haloselle ja pyytää tilannetietoja sekä samalla lupaa jatkaa lomailua.
Lokakuussa Suomeen saapui vielä neljäs ja viimeinen konekaappari. Se oli sotkea pääsyn kauan odotettuun Codexin juhlatilaisuuteen ja oli vähällä olla viimeinen niitti konekaapparikuvioita koko kesän sivusta seuranneelle vaimolle.
– Ehdimme juhlaan juuri ja juuri, joten perhesopu säilyi vaimon uhkailuista huolimatta.
Luottavaisena kohti tulevaa
Syyttäjälaitoksen organisaatiouudistuksen onnistumisessa Christer pitää keskeisenä asennemuutosta –olemme yksi yhtenäinen syyttäjänvirasto. Uskoa häneen loi tutustumiskäynti Ruotsiin, jossa vastaava uudistus toteutettiin muutama vuosi sitten.
Ruotsissa entiset virastorajat on unohdettu nopeasti
Hikikarpaloita otsalle ovat sen sijaan nostattaneet muutamat takavuosien lakiesitykset, joita tuli laadittua esittelykuntoon jopa muutaman päivän varoitusajalla.
– OM:ssä sain tottua jopa mahdottomalta tuntuviin aikatauluihin, joten paineensietokykyä testattiin jo siellä.
Kesällä 1990 tiukkoja tilanteita aiheuttivat myös neuvostoliittolaiset lentokonekaapparit, joiden luovutusasiat tulivat Christerin vastuulle. Christerin kesäloma kului tuolloin pitkälti puhelimessa. Hänen piti soittaa Korppoon-kesäpaikastaan kahdesti päivässä silloiselle oikeusministerille Tarja Haloselle ja pyytää tilannetietoja sekä samalla lupaa jatkaa lomailua.
Lokakuussa Suomeen saapui vielä neljäs ja viimeinen konekaappari. Se oli sotkea pääsyn kauan odotettuun Codexin juhlatilaisuuteen ja oli vähällä olla viimeinen niitti konekaapparikuvioita koko kesän sivusta seuranneelle vaimolle.
– Ehdimme juhlaan juuri ja juuri, joten perhesopu säilyi vaimon uhkailuista huolimatta.
Luottavaisena kohti tulevaa
Syyttäjälaitoksen organisaatiouudistuksen onnistumisessa Christer pitää keskeisenä asennemuutosta –olemme yksi yhtenäinen syyttäjänvirasto. Uskoa häneen loi tutustumiskäynti Ruotsiin, jossa vastaava uudistus toteutettiin muutama vuosi sitten.
– Minuun teki vaikutuksen se, miten Ruotsin syyttäjälaitoksessa on lyhyessä ajassa omaksuttu ajatus, että he ovat samaa syyttäjänvirastoa, jolla on yhteiset tavoitteet. Alueet auttavat toinen toisiaan, jotta nämä tavoitteet saadaan toteutettua. Entiset virastorajat on unohdettu nopeasti. Toivon, että vastaava henkinen muutos toteutuisi myös meillä.
Syyttäjälaitoksen tulevaisuuteen Christer suhtautuu luottavaisesti, vaikka määrärahatilanne onkin nyt tiukka.
– Mielestäni poliitikkojen keskuudessa vallitsee kuitenkin ymmärrys syyttäjälaitoksen asemasta yhteiskuntarauhan turvaajana, joten uskon, että toimintakykymme turvataan jatkossakin.
Christerin mielestä laitoksen suurimpia vahvuuksia on sen sitoutunut ja erittäin ammattitaitoinen henkilökunta.
– Laitoksessamme vaihtuvuus ei ole ollut suurta, mikä kertoo sitoutumisesta. Syyttäjän työ on monelle arvovalinta jo heti uran alussa. Meillä on laajaa osaamista, ja se täytyy osata hyödyntää koko laitoksen hyväksi.
Christerin eläkepäivät koittavat vuodenvaihteessa. Vaikea uskoa, että tämä työnarkomaani osaisi asettautua lepäämään laakereilleen, mutta hieman rennommin hän lupaa ottaa.
Christer on jo jäähdytellyt syksyn ajan tulevaa eläkettä varten, mutta on siinä sivussa perehdyttänyt VKSV:n uutta hallintojohtajaa sekä toiminut selvitysmiehenä oikeusapu- ja edunvalvontauudistuksessa. Siitä huolimatta Christer on mietintöjen lisäksi lukenut jopa romaaneja ja viettänyt paljon aikaa luonnon keskellä Korppoon saaristossa. Myös matkustelua on entistä enemmän luvassa nyt, kun työt eivät enää estä kaukomatkailua. Ja vaimokin on tyytyväinen.
Hyviä ansaittuja eläkepäiviä, Christer!
Kun Valtakunnansyyttäjänvirasto aloitti työnsä 1.12.1997 ja väki kokoontui ensi kertaa yhteen oikeusministeriön kokoussaliin, tuoreen päällikön mielessä liikkui monia ajatuksia. Mitä tästä kaikesta tulee?
Suomeen oli juuri saatu uusittu rikosprosessilainsäädäntö, jonka myötä syyttäjän rooli oikeudenkäynnissä vahvistui ja muuttui perin juurin. Sitä piti nyt ryhtyä soveltamaan uuden syyttäjäorganisaation voimin. Kokeiltuja toimintamalleja ei ollut. Pelastuksekseni osoittautui se, että olin onnistunut kokoamaan viraston tehtäviin kokenutta, itsenäisesti toimeen tarttuvaa ja ennen kaikkea luovaan ajatteluun pystyvää väkeä.
"Minulla ei ole rahaa"
Christer Lundström hoiti virkansa mallikelpoisesti. Syyttäjälaitoksen rahojen riittävyys oli hänelle sydämenasia, josta ei tingitty. Joskus joku kentän päällikkö saattoi napista saatuaan asialliset pakit rahatoiveilleen, että kun se vielä sanoo sen niin, että "minulla ei ole rahaa"!
Tarvittaessa Christer pani päälliköilleen hanttiin, jos nämä, hiukan vallattomienkin luonteidensa mukaisesti, pyrkivät rahaministerin arvion mukaan hulvattomiin hankintoihin. Oli selvää, että päälliköidenkin oli suotavaa käydä Christerin kanssa neuvottelemassa, ennen kuin alkoivat suunnitella mitään rahavaikutteista asiaa. Kerrottakoon tästä tosiasiasta lempeällä ilkikurisuudella muuan juttu.
Ajatus virka-autosta ei ollut mieleinen
Viraston johtoa oli jo jonkin aikaa kutkuttanut halu hankkia laitokselle virka-auto – olihan tarpeeksi monta kertaa norkoiltu poliisi- ja rajavartiopampuilta kyytiä Tuomiokirkolta Eduskuntaan valtiopäivien avajaisiin ja muihin juhlaviin tilaisuuksiin. Ajatus ei ollut Christerille mieleinen, vuodesta toiseen asia hautautui rahan puutteeseen. Kerran sitten kuultiin KRP:n päälliköltä Rauno Rannalta, että hänellä oli edullisella leasing-sopimuksella hankittu virka-auto. Tuumasta toimeen, ja pian oli virka-auto Albertinkadullakin.
Vuodet vierivät, ja eräänä päivänä päälliköt saivat päähänsä lähteä katselemaan autoja samaan liikkeeseen, josta mainittu Chrysler Sebring oli hankittu. Koska kyseessä oli puhdas päähänpisto jonkin kuivan seminaarin jälkimainingeissa, ei asiasta ollut ehditty puhua Christerin kanssa. Liikkeessä oli tarjolla Nissan Maxima, johon leasing-sopimus voitaisiin vaihtaa kesken kauden. Kuukausihintakin oli aiempaa alempi.
Kai teillä sitten on rahaakin
Huomautin Jorma Kalskeelle, ettei meidän paranisi tällaista tehdä puhumatta asiasta ensin Christerille. Sovittiin kuitenkin alustavat kaupat ja mentiin saman tien Christerin puheille. Hän katsoi meitä murhaavin ilmein ja totesi, että "kai teillä sitten on rahaakin". Kävi juuri niin kuin pelkäsin: Jorma sai itse touhuta kauppaan liittyvät paperit, eikä Christer niihin puuttunut.
Muutenkin tuon edullisen auton kanssa kävi hieman hullusti. Muuan valtionsyyttäjä oli todennut virastomestari Tero Hopeakankaalle, että "miten ne pomot tollasen paappa-auton ovat onnistuneet hankkimaan". Tero siihen, että "paappojahan ne jo ovatkin!"
"Tämä oli erinomaista kyytiä"
Näytelmään kuuluu toinenkin puoliaika. Aikanaan tuli virka-auton vaihto taas ajankohtaiseksi. Minua oli kaiken aikaa vaivannut vähän huono omatunto Christerin pienestä "vedättämisestä" edellisellä kerralla. Niinpä päätin, että nyt toimitaan toisin.
Kiikariin oli tullut uljas Audi A6, jollainen monella valtion virastolla jo oli. Pyysimme Jorman kanssa ensimmäiseksi Christerin mukaan Herttoniemen Audi-liikkeeseen ja istutimme hänet mustaan Audiin. Sen amaretonruskeat nahkapenkit hivelivät meistä itse kunkin silmää. Tehtiin muutaman kilometrin koeajo ja kysyttiin Christerin mielipidettä. "Tämä oli erinomaista kyytiä, kyllä me voimme hyvin tehdä saman tien autosta sopimuksen."
Kiitämme Jorman kanssa osaltamme Christeriä, mainiota kollegaa ja hyvää ystävää syyttäjälaitoksen hyväksi tehdystä monipuolisesta ja uhrautuvasta työstä ja toivotamme hänelle virkeitä eläkepäiviä!
Proffa-Matti