Haastattelutilanteisiin kannattaa pyrkiä varautumaan pienellä suunnittelulla. Turun terrorismioikeudenkäynnin toinen syyttäjä Hannu Koistinen kertoo, miten juttuun liittyviin haastatteluihin valmistauduttiin ja miten tilanteet sujuivat.

Kihlakunnansyyttäjä Hannu Koistisen ura syyttäjänä alkoi Rovaniemellä vuonna 2004. Sitä seurasi määräaikaisuus Järvenpäässä, ja vuodesta 2007 hän on taas saanut työskennellyt kotiseudullaan Oulussa.

Viimeiset viitisen vuotta Koistista on työllistänyt Pohjois-Suomen järjestäytynyt rikollisuus (jr) ja ne talousrikosjutut, joita ei ole jaettu erikoissyyttäjille. Ajoittain hänelle on jaettu myös perinteistä päivittäisrikollisuutta.

– Uutta värinää työhön ovat tuoneet sota- ja terrorismirikosten koulutusohjelma sekä juttuihini liittyvät kansainväliset yhteydet. Miellän itseni tietyllä sekatyömiesmentaliteetilla toimivaksi jr-syyttäjäksi, Koistinen sanoo.

Turun terrorismirikosjuttu toi paljon mediahuomiota – miltä se tuntui?

Käräjäoikeuskäsittely osoittautui varsin tapahtumarikkaaksi. Vankilassa pidettyä käsittelyä etänä seurannut lehdistö oli aidosti kiinnostunut salin tapahtumista. Syyttäjiä haluttiin uutisiin kertomaan eri käänteiden merkityksestä. En kumma kyllä tuntenut olevani mediahuomion keskipisteenä vaan lähinnä oppaana kertomassa, mihin asiassa kannattaa kiinnittää huomiota.

Oletko aiemmin esiintynyt julkisesti?

Kamerat ovat olleet läsnä istuntosaliin marssittaessa, mutta tv-haastatteluja en ollut antanut aiemmin. Kohtuullisen harvoin täällä pohjoisessa syyttäjää pyydetään kameroiden eteen, joten tarvetta paeta toimittajia vaatenaulakoiden kautta miestenhuoneeseen ei minulla ole aiemmin ollut. Ja näin kiistän myöskään tehneeni. Ainakaan tietoisesti.

Miten varauduit julkisuuteen?

Jutun syyttäjäryhmässä olimme ennakolta pohtineet tiedotusstrategiaa ja päättäneet ne teemat ja käsittelyn vaiheet, joissa tiedotus- ja kommentointivastuu kuuluu valtakunnansyyttäjälle. Näin median palveleminen ei vienyt liikaa ajatuksiamme pois jutun ajamisesta. VKSV:n viestinnästä saimme kattavasti neuvoja kameroiden edessä esiintymiseen. Kullanarvoisia olivat myös listaukset kysymyksistä, jotka mediaa mahdollisesti kiinnostaisivat.

Miten haastattelut sujuivat? Mikä yllätti?

Oli yllätys, kuinka tiivistä vuorovaikutus median kanssa oli ja kuinka tiuhaan syyttäjiä toivottiin kameroiden eteen. Olin odottanut, että KRP:n varsin avoin tiedottaminen esitutkinnan päätyttyä olisi laimentanut oikeuskäsittelyn uutuusarvoa. Olettamus osoittautui vääräksi. Kun saavuimme syyttäjäparini Sampsa Hakalan kanssa valmisteluistuntoon, odotussali oli täynnä toimittajia, ja kysymystulva alkoi suorassa lähetyksessä. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei minua silloin jännittänyt. Aluksi en muistanut Virve Strengin antamista ohjeista muuta kuin sen tärkeimmän: "Muista hengittää, sillä pääsee jo pitkälle". Muutaman henkäyksen jälkeen puhe alkoikin jo luistaa.

"Mielestäni haastattelutilannetta saa ja ehkä pitääkin vähän jännittää."

Annoimme Sampsan kanssa haastattelut pääosin yhdessä. Se sopi tähän juttuun: saatoimme jakaa aihealueita, joista esitettäviin kysymyksiin kumpainenkin vastaisi. Käytännössä toki eteen tuotu mikrofoni ratkaisi vastausvuoron, mutta silloinkin toinen saattoi täydentää vastausta sivusta. Parivaljakkona toimiminen haastatteluissa oli onnistunut ratkaisu, vaikka myöhemmin saimmekin kuulla hyväntahtoista kuittailua dressmannkaksosista ja lännen revolverisankareista.

Miltä kaikki näyttää nyt jälkikäteen?

Kun katsoin tv-lähetykset läpi, oli outoa kuulla omaa ääntään ja nähdä omia, tiedostamattomia maneerejaan. Mielestäni kuitenkin onnistuimme Sampsan kanssa välittämään ajatuksemme tv-yleisölle selkeästi ja pitämään puheenvuoromme lyhyinä ja kirkkaina.

Aivan viimeisissä haastatteluissa esitettyihin miltä nyt tuntuu -kysymyksiin en oikein osannut lähteä mukaan, ja se kyllä näkyi. Tilanne tuntui olevan yhä päällä, eivätkä vastaukset tulleet luontevasti. Jos vielä päädyn vastaavaan tilanteeseen, täytynee jo valmiiksi miettiä sopivaa syyttäjäjargonia tyyliin "laitettiin vain pitkä päätyyn ja luisteltiin perään, ei Kärppien tasoista joukkuetta vastaan muutoin pärjää".

Kuuluuko mielestäsi syyttäjän työhön julkisuudessa esiintyminen?

Väistämättä se kuuluu syyttäjän työhön. Tarkkana täytyy kuitenkin olla, ettei tutkinnanjohtajan ja syyttäjän kommenteissa edes tahattomasti mennä julkisuudessa prosessaamisen puolelle.

Tiedotusvälineitä kiinnostavissa jutuissa on tärkeää etukäteen miettiä tiedotusvastuut ja -strategiat prosessin eri vaiheisiin. Suomalaisessa järjestelmässä on aktiivisen tiedottamisen vaiheita turhankin paljon. Poliisi tiedottaa tutkinnan aikana ja esitutkinnan valmistuttua, syyttäjä tiedottaa syytteen nostamisesta parhaimmillaan vain muutama päivä esitutkinnan valmistumisen jälkeen, ja tuomioistuin tiedottaa tuomiosta. Useassa prosessin vaiheessa syyttäjältä ollaan kommentteja vailla.

Millaisesta koulutuksesta olisi apua median kanssa toimimiseen?

Laitoksen ulkopuolelta tuleva esiintymiskouluttaja ei välttämättä pysty sisäistämään niitä lähtökohtia, joista syyttäjä joutuu kommenttejaan antamaan. Ostopalveluna hankittu konsultointi tarvitsee rinnalleen laitoksen sisäisen vertaistuen. Mutta minkään koulutuksessa annetun valmiin mallin mukaan ei kannata yrittää toimia – silloin haastattelu voi tuntua jähmeältä ja epämukavalta.

Miten neuvoisit syyttäjää, jotka kokemattomana huomaa yhtäkkiä olevansa kameroiden edessä?

Kunhan yrittää olla oma itsensä, hyvä siitä tulee. Tärkeintä on, että sanoma välittyy selkeänä. Mielestäni haastattelutilannetta saa ja ehkä pitääkin vähän jännittää.

Kohtaamani toimittajat eivät ole olleet lainkaan ikäviä ja hankalia, päinvastoin. Suorissa lähetyksissä kannattaa välttää kaikkea kikkailua, mutta muuten luotan siihen, että toimitukset editoivat lähetyksistä pois syyttäjän mahdolliset nolot hetket – niiltä ei haastatteluissa aina voi välttyä.

VKSV:n viestinnästä kannattaa pyytää apua valmistautumiseen. Seuraavassa nyrkkisääntöjä, joihin minulla ei ole tekijänoikeuksia. Näistä saimme Sampsan kanssa apua omaan koitokseemme:

• Mieti etukäteen, mitä haluat ja voit sanoa jutun tiimoilta ja toisaalta, mistä et voi puhua.
• Valmistaudu kertomaan asian pääkohdat tiivistetysti.
• Jokaiseen kysymykseen ei tarvitse vastata, mutta on hyvä perustella, miksi et tiettyyn kysymykseen voi kommentoida.
• Puhu selkeästi ja kansantajuisesti. Vakavasti puhuen jargonia on syytä välttää.
• Älä puhu liian laveasti, koska toimittajat kaipaavat uutisia varten napakoita kommentteja.
• Älä ihmettele, jos samaa asiaa kysytään monta kertaa – toimittajat joutuvat ehkä hakemaan sinulta omaan lähetykseensä sopivaa kommenttia.
• Puhu toimittajalle, älä kameralle.

Niin, ja muista tosiaan hengittää, sillä pääsee jo pitkälle.

 

SiSulaiset eli Sisä-Suomen syyttäjänviraston väki pistäytyi Pietarissa 25.–27.4.2018. Virkistystyöryhmä oli järjestänyt kiinnostavan matkaohjelman, johon mahtui koulutusta, nähtävyyksiä ja mukavaa yhdessäoloa.

Sisä-Suomen syyttäjänviraston odotettu koulutus- ja virkistysmatka Pietariin toteutui huhtikuun lopussa. Bussimatkalla Helsinkiin meitä viihdytettiin hauskalla matkavisalla. Opimme muun muassa, mikä on vodkan perinteinen kerta-annos Venäjällä ja mikä on Ahvenanmaan maakuntakala.

Länsisatamasta jatkoimme Ms. Princess Anastasialla kohti Pietaria. Saimme nauttia buffetin antimista ja toistemme huikeasta seurasta. Samalla opiskelimme hieman venäjää, kuten miten puhutella reipasta matkanjohtajaamme KiS Jari Kukkoa venäjäksi (петух eli petuh).

Katselimme nähtävyyksiä

Aamun valjetessa Äiti Venäjällä nautimme runsaan laiva-aamiaisen. Suurin osa meistä oli nukkunut hyvin, mutta osa oli ryhtynyt tutkimaan tarkemmin hytin materiaaleja – löydökset saattoivat kuulemma vaikuttaa unen laatuun.

Maihintulotarkastuksessa opimme, että boarding card on Venäjällä kultaakin arvokkaampi VIP-passi maahan. Parituntisen, vaiheikkaan passintarkastuksen jälkeen pääsimme onnellisesti aloittamaan kiertoajelun bussilla.

Innokas ja asiantunteva matkaoppaamme esitteli meille keisarinajan palatseja. Selvisi muun muassa, missä Dostojevski ja Mannerheim olivat Pietarissa asuneet. Pysähdyimme myös Iisakin kirkolle, jonka rakentaminen kesti peräti neljä vuosikymmentä. Kivipaasineen ja kullattuine kupoleineen se olikin vaikuttava. Pääsimme ihastelemaan myös Neva-joen rantamaisemia loisteliaine Eremitaaseineen samoin kuin kuuluisaa Verikirkkoa.

Opimme venäläisiä viranomaiskäytäntöjä

Maittavan lounaan jälkeen poliisiyhdysmies Arttu Granat kertoi meille Suomen konsulaatissa yhteistyöstä Venäjän viranomaisten kanssa. Kuulimme muun muassa, että tutkintavankeus Venäjällä kestää keskimäärin 1,5 vuotta, ja vankilaolot ovat hieman karummat kuin Suomessa. Myös rangaistuskäytäntö on huomattavasti ankarampi kuin meillä – esimerkiksi 10 gramman amfetamiinin salakuljetus voi tuoda 12 vuotta vankeutta.

10 gramman amfetamiinin salakuljetus voi tuoda 12 vuotta vankeutta.

Selväksi kävi myös, että rikoksesta epäillyn kannattaa osata venäjää, koska tulkkaus ei ole taattu tutkinnan tai ainakaan sen alkuvaiheen aikana. Jos turistilta anastetaan lompakko, rikosilmoituksen teko voi olla melko turhaa: venäläiset viranomaiset eivät halua niin sanottuja kylmiä juttuja tilastojansa rumentamaan.

Granatin mukaan yhteistyössä Venäjän viranomaisten kanssa on haasteita, mutta tilanne on paranemaan päin. Työsarkaa kuitenkin riittää, mistä kertoo se, että Suomella on peräti neljä poliisiyhdysmiestä Venäjällä.

Rentouduimme ja nautimme toistemme seurasta

Konsulaatista jatkoimme hotelliimme Vasilin saarelle lepäämään ja rentoutumaan. Hotellin kylpyläosastolta löytyi muun muassa Snow Sauna: lumella vuorattu huone, jonka lämpötila oli -15 astetta. Moni meistä kehui kylpylän palveluja rentouttaviksi. Joku ehti testaamaan myös hotellin kuntosalin.

Buffetillallisen jälkeen halukkaat lähtivät vielä tutustumaan lähiympäristöön. Iltaa istuttiin Vasilin saarella sijaitsevassa ravintolassa.

Perjantaiaamuna ohjelmassa oli vapaa-aikaa. Osa meistä jäi nauttimaan hotellin kylpyläpalveluista, osa suuntasi kaupungille katsomaan nähtävyyksiä ja shoppailemaan. Pääkatu Nevski Prospektilta löytyi liikkeitä ja kahviloita joka makuun.

Hotellilla nautitun lounaan jälkeen lähdimme kohti rautatieasemaa. Junaa odotellessa oli mahdollisuus tehdä viime hetken tuliaishankinnat lähimyymälöissä. Rajamuodollisuudet junassa sujuivat huomattavasti sutjakammin kuin Pietarin satamassa.

Virkistystyöryhmän ahkera panostus ja huolelliset matkajärjestelyt tuottivat tulosta. Matka oli kaikin puolin onnistunut. Koulutuksellinen anti oli innostavaa ja aidosti mielenkiintoista. Ehdimme myös virkistäytyä ja rentoutua loistavassa seurassa kauniissa Pietarissa.

Kiitos kaikille ihanille matkaseuralaisillemme ja erityiskiitos virkistystyöryhmälle!

Kuvat Pasi Vainion arkisto

Anna-Riikka Ruuth tietää mitä tahtoo. Hän rakastaa työtään, joka on mielekkäintä silloin, kun se on haastavinta. Työtahti on kova, mutta urheilu antaa levon.

Kuka olet ja mitä teet työksesi?

Olen Anna-Riikka Ruuth, kihlakunnansyyttäjä Itä-Uudenmaan syyttäjänvirastosta. Olen ollut syyttäjänä 10 vuotta, joista viimeiset kuusi huumausaine- ja järjestäytyneen rikollisuuden erikoissyyttäjänä. Alueeseeni kuuluvat myös lääke- ja dopingrikokset sekä muuntohuumeet.

Miksi olet juuri huumesyyttäjä?

Päätin sen jo opiskeluni alussa, ja päivääkään en ole katunut! Tartuin tilaisuuteen heti, kun tuli mahdollisuus lähteä syyttäjäksi isoon huumejuttuun. Ihan ilman taivutteluja ei määräys irronnut, mutta onneksi esimiehilläni oli uskallusta heittää nuori syyttäjä kehiin. Kun sain 2011 vakituisen viran, aloin tehdä pelkkiä huumejuttuja. Huumesyyttäjä ei pääse leipiintymään, koska jutut ovat yhä kiinnostavampia ja haasteellisempia.

Mikä on innostavinta työssäsi?

Haastavat huume- ja JR-jutut. Mitä isompi ja vaikeampi juttu, sitä mielekkäämpää työ on! Pystyn vielä 10 vuoden jälkeenkin syttymään niin kuin alkuaikoina. Myös tutkijat, joiden kanssa olen vuosia tehnyt yhteistyötä, ovat yhtä motivoituneita. Huumerikollisuus on myös niin kansainvälistä, että olen päässyt verkostoitumaan ulkomaille – ennen kaikkea Espanjaan. Lisäksi opettaminen syyttäjien, poliisien ja Tullin kursseilla on ollut mukavaa vaihtelua.

Mikä on haastavinta?

Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen. Isoja juttuja tulee syyteharkintaan viikko pari ennen määräpäivää, ja siinä ohessa pitää istua käräjiäkin 3–5 päivää viikossa. Haluan kuitenkin tehdä työni laadusta tinkimättä. Välillä väsyttää, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Sitä en kuitenkaan panisi pahakseni, jos istuntoja olisi vähemmän. Meillä lähes kaikki isot jutut istutaan kahdesti, kun esimerkiksi Espanjassa oikeudenkäynti videoidaan alioikeudessa, ja muutoksenhakutuomioistuimessa asia tutkitaan alioikeuden aineiston perusteella.

Mikä sinua motivoi ja palkitsee?

Parasta on, että voin rehellisesti sanoa rakastavani työtäni. Ongelmana on melkein ollut se, ettei tämä ole aina edes tuntunut työltä. Vaikka työ on vaatinut paljon, se on myös antanut. Suullista palautetta ei liikaa saa, joten täytyy olla tyytyväinen, jos työläs juttu menee tuomioistuimessa hyvin. Työ on monipuolista, ja saan olla monen sidosryhmän kanssa tekemisissä. Usein tämä on myös hektistä, mutta minulle sopii se, ettei papereita tarvitse jäädä pyörittelemään pitkäksi aikaa.

Mikä on yllättänyt syyttäjän työssä?

Ainakaan en tee kahdeksasta neljään -työtä, jollaiseksi valtion virkamiehen arki yleensä mielletään. En edes haluaisi olla sidottu mihinkään kellokorttiin, koska huumesyyttäjä elää tilanteen mukaan. Näiden määräaikojen kanssa ei kysellä, riittääkö virka-aika.

Mihin voit työssäsi vaikuttaa?

Työni on itsenäistä, ja voin pääasiassa suunnitella sen siten kuin haluan. Esimieheni ovat suhtautuneet myönteisesti etäpäiviin, jolloin työrauha on ihan erilainen kuin konttorilla. Huumesyyttäjänä olen saanut jonkin verran vaikuttaa siihen, mitä juttuja minulle tulee. Osallistun myös tiiviisti esitutkintayhteistyöhön, koska haluan, että kaikki hoidetaan kerralla kunnolla.

Mikä on ajankohtaista työssäsi?

Huumepuoli on muuttunut valtavasti kaupan siirryttyä nettiin. Tämä tuo yhä uusia haasteita tutkinnalle ja syyttäjälle. Postitullin takia meillä Vantaalla on käytännössä kaikki uudet huumausaineet ja muuntohuumeet, eikä niistä ole oikeuskäytäntöä. Koeponnistuksia pitää siis tehdä. Nyt minulla on paljon fentanyyliä ja sen johdannaisia koskevia juttuja.

Millaiseksi arvelet työsi muuttuvan tulevaisuudessa?

Minulla tämä riippuu pitkälti siitä, saanko jatkaa erikoissyyttäjänä. Syyttäjän työ ylipäätään varmasti muuttuu sähköisen aineiston myötä. Se ainakin on varmaa, että työtahtini hidastuu, jos pitää luopua paperipöytäkirjasta ja alleviivaustussista!

Millaisesta lisäkoulutuksesta hyötyisit?

Tarvitsisin lisää tietoa muuntohuumeista, koska niihin liittyvät yleensä suurimmat ongelmat. Ict-taitojen lisäämisestä ei myöskään olisi haittaa.

Miten kehittäisit syyttäjälaitoksen työhyvinvointia?

Lisäisin päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Toivon, että kentän syyttäjiä kuunneltaisiin enemmän. Esimerkiksi me määräaikaiset erikoissyyttäjät olemme nyt todella pitkään odottaneet kohtaloamme, ja epätietoisuus tulevasta on varmasti monen mielessä.

Koska mielestäni ulkona liikkuminen on paras tapa irtautua töistä, viimevuotista Suomi 100 - liikuntatapahtumaa voisi kehittää niin, että mahdollisimman moni pääsisi liikkumaan yhdessä toisten kanssa. Työhyvinvoinnista täytyy ehdottomasti pitää huolta.

Mitä harrastat ja kuinka palaudut työstressistä?

Helppo kysymys: urheilemalla! Olen hurahtanut maantiepyöräilyyn ja lisäksi hiihdän sekä käyn lenkillä ja kuntosalilla. Urheilu on minulle kuin lepoa, se vie ajatukset pois töistä. Kun koko ajan jokin juttu painaa päälle, ja käräjäpäiviä on yleensä vähintään 100 vuodessa, niin eihän tätä jaksa, jos ei ole kunnossa. Lisäksi tykkään penkkiurheilla, matkustella ja testata uusia kakkureseptejä.

Määrittele itseäsi muutamalla sanalla

Fysioterapeuttiani lainatakseni: "Urheiluhulluus on ainoa oikea hulluus."

Kuvat Anna-Riikka Ruuthin kotialbumi

Ihminen ei ole koneen osa vaan itsenäinen toimija, joka tekee ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Olennaista on alaisen motivointi ottamalla hänet mukaan toimintatapojen suunnitteluun, tietää eläkkeelle jäävä Salpausselän johtava kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola.

Salpausselän johtava kihlakunnansyyttäjä Jarmo Toivola päättää pitkän työuransa syyskuun alussa. Nuorena lakimiehenä hän suunnitteli uraa tuomioistuimessa, mutta koska käräjäoikeudet olivat täynnä uransa alussa olevia tuomareita, Toivola päätyi hoitamaan kaupunginviskaalin sijaisuutta vuonna 1985. Kävikin niin, että syyttäjän työ vei mukanaan.

- Minua on kaikki nämä vuodet motivoinut työssäni pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Tämä tavoite on koskenut niin syyteasioiden hoitamista kuin esimiehisyyttä. Myös syyttäjän työn itsenäisyys on lisännyt työn mielekkyyttä – samoin kuin se, että tässä näkee konkreettisesti työnsä tulokset. Olen onnekseni saanut tehdä monipuolisesti erilaisia tehtäviä.

Töissä täytyy viihtyä

Jarmo Toivola on tullut tunnetuksi esimiehenä, joka on panostanut virastossaan erityisesti ihmisten hyvinvointiin. Tämä työ noteerattiin julkisestikin, kun Salpausselän syyttäjänvirastolle myönnettiin Kaiku-palkinto. Perusteluissa korostettiin viraston avointa keskustelukulttuuria ja mutkatonta vuorovaikutusta. Johtamisessa on näkynyt henkilöstön arvostus ja virastossa on tehty pieniä arkisia työhyvinvointitekoja. Tästä ovat kielineet myös työtyytyväisyystutkimusten hyvät tulokset.

- Johtamisessa minulle on ollut tärkeintä luoda niin syyttäjille kuin sihteereille sellaiset olosuhteet, että töitä on mukava tehdä. Olen halunnut tarjota alaisilleni mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä ja viraston käytäntöihin laajemminkin. Yhdessä keskustellen on mietitty, mitkä ovat parhaat tavat toimia.

Jokainen on erilainen

Toivola on halunnut johtamistyössään kunnioittaa ihmisten erilaisuutta. Hän ei usko siihen, että sama, valmiiksi pureskeltu toimintamalli sopii jokaiselle.

Valmiiksi pureskeltu toimintamalli ei sovi jokaiselle.

- Täytyy muistaa, että alainen ei ole koneen osa vaan itsenäinen toimija, joka tekee ratkaisuja omista lähtökohdistaan. Mielestäni esimiehen on tärkeää tehdä selväksi, mitkä ovat niitä asioita, joissa on oltava yhdenmukainen, ja missä voidaan antaa suuremmat vapaudet valita sopivin toimintatapa. Lainkäytön yhdenmukaisuutta edistetään hyvällä ja monipuolisella koulutuksella.

Vaikka olisi kuinka hyvä esimies, vaikeita tilanteita tulee aina eteen. Myös Jarmo Toivola on joutunut tekemään päätöksiä, jotka eivät ole miellyttäneet kaikkia.

- Näiden päätösten kanssa voidaan kuitenkin elää, jos ennen päätöksentekoa on käyty avointa keskustelua eri vaihtoehdoista. Jos esimies pystyy tämän jälkeen perustelemaan päätöksen itselleen, hän pystyy varmasti perustelemaan sen uskottavasti myös alaisilleen.

Esimiehen on oltava lähellä

Salpausselän syyttäjänvirastolla on toimipisteet viidellä paikkakunnalla, mikä on asettanut omat haasteensa johtamiselle. Vaikka alati kehittyvät sähköiset viestintävälineet mahdollistavat helpon yhteydenpidon etäisyydestä riippumatta, Toivola pitää myös fyysistä läsnäoloa tärkeänä.

- Uskon kasvokkaiseen vuorovaikutukseen, koska sillä tavalla keskustelu, palautteen antaminen ja aito kuuntelu on luontevaa. Etenkin vaikeita asioita pitäisi käsitellä kasvokkain. Sen takia lähiesimiehen tulee olla fyysisesti lähellä henkilöstöään. Vaikka virasto on laajalla alueella, olemme kokoontuneet koko porukallakin yhteisiin tilaisuuksiin vähintään pari kertaa vuodessa koulutuksen ja virkistyksen merkeissä.

Johtamisoppia koulun penkiltä

Toivola on uransa aikana hakeutunut tietoisesti johtamistehtäviin. Hänen mielestään johtajaksi ei synnytä, vaan hyvä esimiehisyys vaatii myös opiskelua. Toivola onkin suorittanut muun muassa johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) ja Kaiku-kehittäjäkoulutuksen. Hän on perehtynyt myös Lean-ajatteluun, jonka johtamisfilosofia on lähellä hänen omia arvojaan. Leanissa keskeistä on toiminnan jatkuva kehittäminen ja työntekijöiden osallistaminen kehittämistyöhön.

- Lean-ajattelussa minua on kiehtonut erityisesti kokeilukulttuurin edistäminen. Siinä erilaisia vaihtoehtoja rohkeasti testataan ja vertaillaan eikä epäonnistumisia pelätä. Kun ihmiset saavat itse olla aktiivisesti mukana kehittämistyössä, he ovat myös motivoituneita noudattamaan sovittuja toimintatapoja.

Epäonnistumisia ei pidä pelätä.

Jarmo Toivola suhtautuu uraansa syyttäjälaitoksessa hyvillä mielin. Hän on kokenut onnistumisia niin esimiehenä kuin haastavien juttujen syyttäjänä, ja epäonnistumisia hän ei kuulemma edes muistele:

- Jos niistä ei ole mitään opittavaa, ne pitää unohtaa.

Toivolan eläkepäivät alkavat syyskuun alussa. Vaikka viraston ihmisiä tulee ikävä, hän odottaa innolla uutta elämänvaihetta. Hän aikoo nauttia pitkistä lenkeistä sähköpyörällään ja suorittaa metsästäjäntutkintoa, jotta voi pyydystää minkkejä kesämökkitontillaan. Kun reissaaminen kotikaupunki Kuopion ja viranhoitopaikka Kouvolan välillä loppuu, on aikaa hoitaa parisuhdetta osallistumalla vaimon kanssa pilates-kurssille.

Kuulostaa hyvältä. Leppoisia eläkevuosia Jarmo!

 

Hyvä herra/rouva Palkeet, vai oletteko tekoäly, en oikein tiedä.

Käännyn puoleenne nöyrästi, koska minua ovat jääneet harmittamaan eräät asiat. Olen joutunut niistä puhumaan työpaikan kahvipöydässä ja vähän sukulaisille. Ihmiselle on tärkeää vertaistuki.

Tässä demokraattisessa yhteiskunnassa ei ole oikein, että ihminen joutuu kirjoittamaan sellaiseen paikkaan, jossa ei ole ihmistä. Eikä puhelinnumeroa. On väärin, että saa sähköpostia, jossa ei ole allekirjoitusta ja jossa käsketään tekemään asioita sellaisessa ohjelmassa kuin M2Blue. Vaikka ei osaa. Olen viettänyt iltoja pahalla mielellä, varsinkin, kun olin liittynyt työpaikan huvitoimikuntaan, ja siellä saivat päätettyä sen, että minä ostan virastolaisille runebergintortut ja laskiaispullat. Ne ostetaan viraston kortilla, ei minulla ole varaa maksaa torttuja ja pullia omasta palkasta, kun on lainaa ja elätettäviä. Ei onneksi enää monta.

Huomasin samalla, että virastolaiset eivät ymmärrä, että ne tortut ja pullat eivät ilmesty sinne pöytään ilman vaivannäköä. Kaupassa on käytävä ja tiedettävä, kuinka monta työntekijää on töissä, ylimääräisiä ei tänä päivänä osteta. Säästää pitää aikojen ollessa niukat. Meidän arvojemme (oikeudenmukaisuus, työhyvinvointi ja ammattitaito) mukaista on, ettei joku saa kahta torttua. Minä en saanut yhtään, koska en jaksanut, ja myöhemmin joku söi sen minun torttuni. Olisin voinut seuraavana päivänä syödä sen.

Vielä kerron, että laskiaispullia on oltava hillolla ja mantelimassalla. Unohdin sen aluksi ja palasin takaisin kassajonosta ja vaihdoin puolet hillopullista mantelimassapulliin. Sen jälkeen olin toisen kerran viimeinen kassajonossa, vaikka olin jo kerran jonottanut. Joku muu olisi vain vienyt pelkkiä hillopullia eikä olisi pelännyt sitä yhtä meidän viraston työntekijää, joka aina etukäteen vaatii mantelimassapullia.

Kuittien kanssa menettely on se, että ne pitää skannata ja liittää M2Blue-ohjelmaan sekä tehdä kululasku. Niin minä tein ja hyvällä tarkoituksella. Aika äkkiä lähettivät sähköpostiin viestin, että minulla olisi kohdistamattomia laskuja, runebergintorttulasku ja laskiaispullalasku, vaikka olin jo laittanut ne sinne. Harmistuin, mutta kohdistin käskyn mukaan. Laskiaispullat menivät ihan hyvin, mutta runebergintortut eivät. Tuli viesti: "Taisit laittaa ne runebergintortut kahteen kertaan, poista ylimääräinen lasku."

Haluan kertoa, että helppo se on ihmiselle laittaa tuollaisia käskyjä, mutta käytännön puoli on yhtä kärsimystä. Kahdesti en mielestäni ollut torttulaskua sinne laittanut. Poisto ei onnistunut, eikä kulunut kahta päivää, kun taas tuli viesti: "POISTA LASKU!" Huutomerkin olen lisännyt itse, mutta ymmärrätte ehkä siellä Palkeissa, miltä tuollainen tuntuu ihmisen mielessä. Pahalta. Se ohjelma on niin vaikea, että en minä sitä laskua osannut poistaa. Kirjoitin teille siitä kommentin siihen kommenttiruutuun, että poistaisin, jos osaisin.

Lopputulos oli se, että en minä sitä edes olisi voinut itse poistaa, vaan olisi pitänyt kirjoittaa taha.sy(at)oikeus.fi ja pyytää apua. Sinne voi soittaakin, koska taha.fi on monta ihmistä. Tulin iloiseksi, kun sieltä soitti minulle sellainen todella ystävällinen ja osaava henkilö, joka sanoi hoitavansa asian puolestani.

Olin miettinyt yhteydenottoa Palkeisiin menemällä henkilökohtaisesti käymään, mutta pelkäsin, että Palkeille tulee paha mieli. Enkä kyllä tiennyt osoitettakaan.

Vielä kertoisin toisesta asiasta. Matkalaskuista. Sanovat, että ennen oli paremmin, ja tässä kohtaa yhdyn sanottuun. Entinen M2 oli parempi. Se ei epäillyt minua eikä palauttanut laskuja. Matkakäräjillä kävin, tein laskun, ja rahat tulivat tilille. Tämä uusi Blue-sanaan päättyvä ohjelma on, anteeksi tällainen ruma sana, nihilisti. Luuleeko se, että virkamies petkuttaa kaikessa?

Siis kun olen tehnyt matkalaskun ja lähettänyt sen, se ilmestyykin palautuksena sähköpostiini vaatimuksen kera, että pitää kirjoittaa lisäselvityksiä ja lähettää uudelleen Palkeille. Täytyy siis todistaa olleensa käräjillä menemällä uudelleen M2Blue-ohjelmaan kirjoittamaan selityksiä. Pitääkö minun käräjäpaikalla seistä päivän Helsingin Sanomat kädessä juttulistan edessä, että se Blue näkisi minun olleen käräjillä? Vai pyydänkö tuomarilta puumerkin johonkin lomakkeeseen? Huomaan kirjoittavani aggressiiviseen sävyyn, anteeksi, ei ole tarkoitus.

Ärsyttää sekin, kun pitää tehdä matkasuunnitelma. Liitän siihen kaikki kuitit ja muut, mutta se ohjelma ei poimikaan niitä laskuun, vaan uudelleen on minun kaikki sinne laitettava. Skannaa kuitti, poimi se sähköpostista, tallenna johonkin järkevään paikkaan ja nimeä, että sitten tunnistat oikean kaikista ja liitä ohjelmaan. Vinkkinä olen sanonut kahvipöydässä työkavereille, että älkää nyt hyvät ihmiset liittäkö kuitteja matkasuunnitelmaan, vaan vasta lopulliseen laskuun!

Olisi minulla muutama asia vielä, mutta olkoon nyt. Hyvää jatkoa vaan sinne, missä olette, jos olette, ellette ole tekoäly pilvessä (ei tarkoita huumausainetta). Hyvällä tahdolla minä tässä mieltäni puran, kiitos ja anteeksi, kuten on tapana sanoa.

Nimim. Epätietoinen ja harmissaan (vähän)

PS. mukavaa kevättä!

t. sama (= virkamies)