Skip to Content

Syyttämättäjättämispäätös, syyttämättäjättämisperuste, ei rikos, ei näyttöä, virkarikos, vähäisyys

The Finnish Prosecution Service
Julkaisuajankohta 21.1.2021 12.45
Uutinen

Annettu 13.1.2021, asianumero 278/21/20

Aluesyyttäjä oli jättänyt epäiltyä virkavelvollisuuden rikkomista koskevan asian syyttämättä ROL 1:6.1,3:n perusteella (ei näyttöä), koska hän katsoi, ettei asiassa ollut näyttöä vähäistä suuremmasta virkavelvollisuuksien vastaisesta menettelystä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä toteaa, että RL 40:9:ssä säädettyyn tunnusmerkistöön kuuluvan kokonaisarvostelun tekeminen on oikeudellista päättelyä asiassa selvitetyistä tosiseikoista. Jos tekoa on tämän arvioinnin perusteella pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä, asiassa ei ole syytä epäillä syyllistytyn virkavelvollisuuden rikkomiseen. Siinä tapauksessa toimenpiteistä luovutaan ei rikos -perusteella.

Yleisenä ohjauksena apulaisvaltakunnansyyttäjä toteaa seuraavaa:

Kun syyttäjä arvioi lain mukaisia perusteita jättää syyttämättä (laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 1 luku 6a § 1 momentti 1 kohta), hänen on saman luvun 6 §:n 1 momentista ilmenevässä järjestyksessä ensin arvioitava, onko epäilty teko säädetty rangaistavaksi, sen jälkeen arvioitava, onko syyteoikeus vanhentunut, ja vasta viimeiseksi, onko epäillystä rikoksesta näyttöä. Jos epäillyn teon kaikki tunnusmerkistötekijät eivät täyty, syyttämättäjättämispäätös tulee tehdä ”ei rikos” -perusteella. Tällöin ei ole tarvetta arvioida muita perusteita.