Skip to Content

Tutkinnanjohtajan tiedote: Helsingin poliisilaitoksen ylikomisarioon liittyvä esitutkinta on siirtynyt syyteharkintaan

The Finnish Prosecution Service
Julkaisuajankohta 9.12.2019 13.06
Tiedote

Helsingin poliisilaitoksen ylikomisarioon liittyvä esitutkinta on valmistunut ja siirtynyt syyteharkintaan Syyttäjälaitoksen Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

Esitutkinta liittyy epäilyyn, onko ylikomisario saanut kolmissa vaaleissa vaalitukea yhteensä yli 3000 euroa vuosina 2015 - 2019 eräältä yritykseltä, jonka kanssa poliisilaitos on samaan aikaan tehnyt hankintoja.

Esitutkintaa ovat johtaneet Syyttäjälaitos ja Keskusrikospoliisi. Rikoksesta epäiltynä on ollut yhteensä kolme henkilöä. Esitutkinta on koskenut ylikomisarion osalta rikosnimikkeitä lahjuksen ottaminen ja virkavelvollisuuden rikkominen. Kahden muun henkilön osalta rikosnimike on ollut lahjuksen antaminen.

Kaikki epäillyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.

Asiasta ei tutkinnanjohtajien puolelta tiedoteta enempää, vaan tiedotusvastuu siirtyy jutun syyttäjälle, erikoissyyttäjä Anja-Riitta Rinkiselle Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

Tutkinnanjohtaja, erikoissyyttäjä Jukka Haavisto (poliisimiehen osalta)
Tutkinnanjohtaja, aluesyyttäjä Tarmo Tanner (poliisimiehen osalta)
Tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Asko Vaten (muilta osin)