Hyppää sisältöön

Ampuma-aserikkomus, uusi syyteharkinta, riittävä esitutkinta

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 27.8.2013 13.19
Uutinen

Annettu 2.9.2011, dnro 198/21/11

Rikoksesta epäilty oli säilyttänyt pistoolia kotonaan ampuma-aselain säännösten vastaisesti koottuna ja lukitsemattomassa paikassa. Epälty oli kiistänyt syyllistyneensä rikokseen, koska ase ei hänen mukaansa ollut toimintakuntoinen. Syyttäjä katsoi, ettei aseen toimintakuntoisuutta ollut esitutkinnassa selvitetty ja jätti syytteen nostamatta näytön puuttumisen vuoksi.

Poliisipäällikkö katsoi syyttäjän ratkaisun perustuvan virheelliseen lain soveltamiseen. Asia otettiin Valtakunnansyyttäjänvirastossa uuteen syyteharkintaan ja rikoksesta epäillyltä pyydettiin lausuma.

Koska asetta ei säännösten edellyttämällä tavalla ollut tehty ampumakelvottomaksi deaktivoimalla, ei toimintakuntoisuudella tai -kunnottomuudella ollut merkitystä säilyttämisvelvollisuutta koskevien säännösten soveltamisen kannalta. Tämän vuoksi apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi rikoksesta epäillyn syyllistyneen ampuma-aserikkomukseen. Ottaen huomioon, että epäilty oli säilyttänyt asetta asunnossaan, jossa oli paitsi hälytyslaitteet, myös asianmukainen asekaappi, jossa hän oli säilyttänyt muita aseitaan, apulaisvaltakunnansyyttäjä jätti syytteen nostamatta vähäisyysperusteella.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota syyttämättäjättämispäätöksessä käytetyn perusteen asiamukaisuuteen ja totesi, että syyttäjän velvollisuutena on tarvittaessa lisätutkinnalla varmistaa, että asiassa on hankittu tai yritetty hankkia kaikki se selvitys, joka on tarpeen asianmukaisen syyteharkinnan suorittamiseksi.

Ratkaisu