Hyppää sisältöön

Esitutkinnan rajoittaminen, ei näyttöä -peruste

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 11.3.2020 14.15
Uutinen

Annettu 5.3.2020, dnro 257/21/19

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi epäiltyjä kunnianloukkauksia koskevat päätökset esitutkinnan rajoittamisesta. Aluesyyttäjä oli tutkinnanjohtajan esityksestä päättänyt, että esitutkinta lopetetaan ei näyttöä -perusteella.

Rajoittamispäätökset koskivat suurta määrää internetin keskustelupalstalta tulostettuja sivuja. Sivuilla olevien loukkaavien kirjoitusten määrää oli aluesyyttäjän selvityksen mukaan vaikea arvioida.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi päätöksessään, että esitutkinnan rajoittamispäätös voi koskea vain sellaista menettelyä, jota on tutkinnanjohtajan arvion mukaan syytä epäillä rangaistavaksi. Tässä tapauksessa ei ollut yksilöity, mitä kirjoituksia päätökset koskivat. Myös epäiltyjen rikosten tekoajat olivat jääneet epäselviksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että esitutkinnan rajoittaminen ei näyttöä -perusteella edellyttää aina, että esitutkinta on ensin aloitettu. Esitutkinnan aloittaminen taas edellyttää sitä, että tutkinnanjohtaja on arvioinut, miltä osin rikosta on syytä epäillä.

Asiassa ei ollut ilmennyt konkreettista rikosepäilyä, jota koskeva esitutkinta voitaisiin esitutkinnan rajoittamispäätöksellä lopettaa. Rajoittamispäätökset oli tehty liian varhaisessa vaiheessa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä saattoi ratkaisunsa aluesyyttäjän tietoon.