Annettu 9.1.2020, dnro 240/21/19
Apulaisvaltakunnansyyttäjä teki uuden harkinnan asiassa, jossa kihlakunnansyyttäjä oli rajoittanut epäiltyä kunnianloukkausta koskeneen esitutkinnan ei näyttöä -perusteella.
Kihlakunnansyyttäjä oli katsonut, että ennen hänen päätöstään tehtyjen esitutkintatoimien perusteella oli varsin todennäköistä, että syyttäjä tulisi jättämään syytteen nostamatta, vaikka esitutkinta olisi toimitettu loppuun. Syyttämättä jättämisen perusteena olisi silloin ollut se, ettei asiassa ollut riittävää näyttöä rikoksesta. Tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei edellyttänyt esitutkinnan jatkamista.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että asianomistajan rikosilmoituksen perusteella asiassa oli kyse siitä, oliko joku syyllistynyt asianomistajan kunnian loukkaamiseen esittämällä hänestä valheellisen tiedon tai vihjauksen. Tiedon tai vihjauksen mukaan asianomistaja, joka toimi ajo-opettajana, oli sopimattomasti kosketellut ajo-oppilastaan. Tuo tieto tai vihjaus oli johtanut siihen, että asianomistajan työsuhde ajo-opettajana oli irtisanottu. Irtisanominen oli toisin sanoen seuraus asianomistajan valheelliseksi väittämästä tiedosta tai vihjauksesta.
Ennen kihlakunnansyyttäjän päätöstä tehdyillä esitutkintatoimilla oli selvitetty, että asianomistajan valheelliseksi väittämän tiedon tai vihjauksen perusteista oli helposti saatavissa lisäselvitystä kuulemalla asianomistajaa ja ajo-oppilasta, jonka henkilöllisyys oli poliisin tiedossa. Asianomistajan ja ajo-oppilaan kuulemista ei voitu sivuuttaa olettamalla, ettei heidän kuulemisellaan saatava lisäselvitys kuitenkaan riittäisi syytteen nostamiseen, koska heidän kertomuksensa olisivat mahdollisesti ristiriitaiset. Rikosepäilyn luonne huomioon ottaen tuollainen johtopäätös voitiin tehdä vasta sitten, kun tiedettiin, olivatko kertomukset tosiasiassa ristiriitaiset ja miltä osin. Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että jo tällä perusteella näytön riittämättömyyteen nojautunut esitutkinnan rajoittaminen ei ollut ollut perusteltua.
Lisäksi apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että asianomistajan työsuhde ja sen irtisanomiseen mahdollisesti liittynyt vahingonkorvausintressi muodostivat asianomistajan kannalta sellaisen tärkeän yksityisen edun, joka oli edellyttänyt esitutkinnan jatkamista.
Esitutkinnan jatkamista oli edellyttänyt myös se seikka, että esitutkinta oli lopetettu vaiheessa, jossa asianomistajalla ei ollut ollut mitään edellytyksiä riitauttaa valheelliseksi väittämäänsä tietoa tai vihjausta, jotta hän olisi voinut toteuttaa mahdolliset asiaan liittyneet yksityisoikeudelliset vaatimuksensa muulla tavoin kuin rikosprosessissa.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä saattoi päätöksestään ilmenneet kannanottonsa kihlakunnansyyttäjän tietoon vastaavia tulevia esitutkinnan rajoittamistilanteita ohjaavana käsityksenään.
