Hyppää sisältöön

Esitutkinnan rajoittaminen, esitutkinnan lopettaminen, työrikos, työsuojeluviranomaisen kuuleminen

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 27.8.2013 15.28
Uutinen

Annettu 5.10.2010, dnro 235/21/10

Johtava kihlakunnansyyttäjä oli päätöksillä esitutkinnan rajoittamisesta päättänyt, että esitutkinta lopetetaan. Epäiltyjen työturvallisuusrikoksen ja työsyrjinnän osalta päätös perustui syyteoikeuden vanhentumiseen ja epäillyn virkarikoksen osalta päätös perustui riittämättömään näyttöön. Työsuojeluviranomaiselle ei ollut varattu tilaisuutta tulla kuulluksi esitutkinnassa ennen esitutkinnan lopettamista. Samaa menettelyä oli tutkittu epäiltynä työturvallisuusrikoksena, työsyrjintänä ja virkarikoksena. Syyteoikeus vanhentuu työrikoksista kahdessa vuodessa, mutta epäillyn työturvallisuusrikoksen ja työsyrjinnän käsittävästä virkarikoksesta viidessä vuodessa epäillyn rikoksen tekoajankohdasta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä saattoi johtavan kihlakunnansyyttäjän tietoon käsityksen, jonka mukaan hänen ei olisi tullut lopettaa esitutkintaa esitutkinnan rajoittamispäätöksellä kysymyksessä olevassa asiassa huolehtimatta siitä, että työsuojeluviranomaiselle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi esitutkinnassa työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 50 §:n 2 momentissa säädetyin tavoin.

Ratkaisu