Hyppää sisältöön

Esitutkinnan rajoittaminen, esitutkinnan toimittaminen

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 24.9.2013 12.10
Uutinen

Annettu 14.2.2007, dnro 552/21/05

Kihlakunnansyyttäjä on tutkinnanjohtajan esityksestä lopettanut esitutkinnan, jossa metsäkeskuksen tutkintapyynnön perusteella on tutkittu metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtajaan kohdistuvaa rikosepäilyä avistuspetoksesta liittyen kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisten tukien hakemiseen. Kihlakunnansyyttäjä on pitänyt asiaa kokonaisuutena arvostellen vähäisenä eikä tärkeä yleinenkään etu ole vaatinut esitutkinnan toimittamista.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on ottanut asian uudelleen ratkaistavaksi ja määrännyt asiassa esitutkinnan toimitettavaksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on katsonut, että asiassa ilmennyt rikosepäily on liittynyt yhteiskunnan varoin tuettavaan nuoren metsän hoitoon. Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaista järjestelmää kohtaan tunnettavan luottamuksen ylläpitäminen on edellyttänyt rikosepäilyn selvittämistä. Lisäksi yleisen edun kannalta on ollut tärkeää saada ratkaistuksi, miten epäiltyä menettelyä on rikosoikeudellisesti arvioitava.

Ratkaisu