Hyppää sisältöön

Esitutkinnan rajoittaminen, kustannusperuste

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 27.8.2013 15.20
Uutinen

Annettu 21.12.2010, dnro 452/21/10

Kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt esitutkinnanrajoittamispäätöksen kustannusperusteella asiassa, jossa neljän kantelijan työtoverin oli epäilty pidemmän ajan kuluessa väittäneen perusteettomasti kantelijan ja toisen henkilön syyllistyneen anastusrikokseen työtehtävien yhteydessä. Kysymys oli ollut lääkevalmisteiden anastuksesta sairaalassa. Kantelija katsoi, että esitutkinnasta aiheutuvat kustannukset eivät olisi epäsuhteessa asiaan ja että tärkeä yksityinen etu vaatii esitutkinnan suorittamista.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen katsoi, etteivät asian laatu ja aiheutuvat kustannukset olleet epäsuhteessa keskenään. Väitteillä syyllistymisestä rikokseen luottamusta edellyttävässä tehtävässä on suuri merkitys sekä väitteiden kohteelle että työyhteisölle, eikä esitutkinta ilmeisesti olisi erityisen vaativa tai työläs.

Esitutkinta määrättiin suoritettavaksi ja apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisen edellä kerrottu käsitys saatettiiin kihlakunnansyyttäjän tietoon.

Ratkaisu