Hyppää sisältöön

Esitutkinnan rajoittaminen, pahoinpitely, pakkotila, rajoittamisperuste

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 1.11.2019 11.07
Uutinen

Annettu 22.10.2019, dnro 83/21/19

Apulaisvaltakunnansyyttäjä teki uuden harkinnan asiassa, jossa kihlakunnansyyttäjä oli rajoittanut epäiltyä pahoinpitelyä koskeneen esitutkinnan ei näyttöä -perusteella. Kihlakunnansyyttäjä oli katsonut, että ennen hänen päätöstä tehtyjen esitutkintatoimenpiteiden perusteella oli varsin todennäköistä, että syyttäjä tulisi jättämään syytteen nostamatta, vaikka esitutkinta olisi toimitettu loppuun. Syyttämättäjättämisen perusteena olisi silloin ollut se, ettei teon tahallisuudesta ollut riittävää näyttöä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että jo ennen kihlakunnansyyttäjän päätöstä tehdyillä esitutkintatoimenpiteillä oli selvitetty, että rikoksesta epäilty oli tehnyt asianomistajalle sellaista ruumiillista väkivaltaa, joka olisi voinut täyttää pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Esitutkinnan rajoittaminen ei näyttöä -perusteella ei siten ollut perusteltua.

Esitutkintatoimenpiteillä oli kuitenkin myös selvitetty, ettei epäilty ollut tehnyt asianomistajalle väkivaltaa vahingoittamistarkoituksessa vaan tarkoituksessa estää vahvassa humalatilassa ollutta asianomistajaa vahingoittamasta itseään. Tapahtumaolosuhteista saatu selvitys huomioon ottaen apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että rikoksesta epäillyn menettely oli puolusteltava rikoslain 4 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuna pakkotilatekona. Koska pakkotilateko on salliva vastuuvapausperuste, asiassa oli vielä arvioitava, oliko esitutkinnan rajoittaminen mahdollista ei rikosta -perusteella.

Ei rikosta -perusteen osalta apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että syyttäjän harkintavalta on rajoitettu tutkinnanjohtajan esittämän rajoittamisperusteen arviointiin. Syyttäjä ei voi oma-aloitteisesti rajoittaa esitutkintaa muulla kuin tutkinnanjohtajan esittämällä perusteella. Koska tutkinnanjohtaja ei ollut esittänyt esitutkinnan rajoittamista ei rikosta -perusteella eikä ottanut kantaa perusteen soveltuvuuteen myöskään häneltä pyydetyssä kannanotossa, apulaisvaltakunnansyyttäjä ei voinut arvioida, oliko esitutkinnan rajoittaminen mahdollista tällä perusteella. Sen vuoksi ja ottaen huomioon, että apulaisvaltakunnansyyttäjä oli kumonnut kihlakunnansyyttäjän rajoittamispäätöksen, tutkinnanjohtajan tuli arvioida, miten asian käsittelyn tuli jatkua.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota niihin kannanottoihin, jotka ilmenivät apulaisvaltakunnansyyttäjän päätöksestä.

Ratkaisu