Hyppää sisältöön

Esitutkinnan rajoittaminen prosessuaalisella perusteella, esitutkintamateriaalin riittämättömyys

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 30.8.2013 12.56
Uutinen

Annettu 25.3.2010, dnro 385/21/09

Kantelija oli kirjoituksessaan arvostellut kihlakunnansyyttäjän päätöstä esitutkinnan rajoittamisesta, koska omaiset eivät olleet saaneet perinnönjakoon liittyvässä asiassa selvitystä siitä, mihin vainajan varallisuus oli hävinnyt erään kolmannen henkilön hoitaessa sitä vuosien ajan. Asiassa esiin tulleiden seikkojen vuoksi omaiset halusivat selvittää, onko asiassa mahdollisesti tapahtunut rikos. Rajoittamispäätöksen tekohetkellä ainoana selvityksenä varallisuuden käyttämisestä oli rikoksesta epäillyn niukahko esitutkintakertomus.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen totesi, että esitutkinnan rajoittaminen on poikkeus esitutkinnan toimittamisvelvollisuudesta ja esitutkintaa tulisi pääsääntöisesti jatkaa niin kauan, että asianomistajalla olisi riittävä selvitys esim. korvaushakemuksensa tueksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen katsoi, että hankitulla selvityksellä ilman esimerkiksi vainajan pankkitilitietoja, selvitystä tämän menoista ja tuloista tai verotiedoista ei ollut mahdollista tehdä perusteltua arviointia siitä, onko asiassa saatavissa riittävää näyttöä syytteen nostamiseksi.

Johtavan kihlakunnansyyttäjän tai hänen nimeämänsä kihlakunnansyyttäjän tehtäväksi määrättiin huolehtia siitä, että esitutkintaa jatketaan. Käsitys esitutkinnan jatkamisen perusteesta saatettiin kihlakunnansyyttäjän tietoon.

Ratkaisu