Hyppää sisältöön

Esitutkinnan rajoittaminen, tutkinnanjohtajan esitys, asian ratkaiseminen sakarissa

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 3.9.2013 14.01
Uutinen

Annettu 10.12.2009, dnro 457/21/09

Kantelija oli arvostellut kihlakunnansyyttäjän päätöstä rajoittaa esitutkintaa mm. sillä perusteella, ettei hän asianomistajana ollut lainkaan saanut päätöksiä tiedokseen kuin yhden rikoksesta epäillyn osalta.

Asiaa selvitettäessä kävi ilmi, ettei kyseistä asiaa oltu teknisesti ratkaistu Sakari -järjestelmässä kuin yhden vastaajan osalta huolimatta siitä, että tutkinnanjohtajan esityksessä oli nimeltä mainittu kaksi muutakin rikoksesta epäiltyä. Päätöksestä pystyi kuitenkin päättelemään, että ratkaisu oli tarkoitettu tehdä koko rikosasian osalta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kehotti kihlakunnansyyttäjää ratkaisemaan asian myös muiden rikoksesta epäiltyjen osalta ja lähettämään päätökset asianosaisille tiedoksi. Asia tuli ratkaista kiireellisenä, koska asiassa syyteoikeuden vanhentuminen oli lähellä. Kantelu ei antanut aihetta muihin toimenpiteisiin.

Ratkaisu