Valikko

Esitutkinnan rajoittaminen, tutkinnanjohtajan esitys, rajoittamisen peruste

Syyttäjälaitos 27.8.2013 14.02
Uutinen

Annettu 6.6.2011, dnro 19/21/11

Johtava kihlakunnansyyttäjä oli tutkinnanjohtajan esityksestä lopettanut rikoksesta epäillyn henkilön esitutkinnan rajoittamispäätöksellä esitutkintalain 4 § 4 momentin 1.virkkeen loppuosan perusteella, koska asiassa jo suoritettujen tutkintatoimenpiteiden perusteella on ollut varsin todennäköistä, että asiassa olisi tehty syyttämättäjättämispäätös näytön riittämättömyyden takia. Tutkinnanjohtaja oli esittänyt rajoittamista kyseisen lain 4 § 3 momentin nojalla vähäisyysperusteella. Esitutkinnanrajoittamispäätöksestä kävi ilmi, että ennen esitutkinnanrajoittamispäätöksen tekemistä oli tutkinnanjohtajan kanssa keskusteltu esitutkinnan rajoittamisen perusteesta. Päätöksestä ei kuitenkaan käynyt ilmi, että tutkinnanjohtaja olisi muuttanut esityksensä perustetta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toiminut valtionsyyttäjä suoritti uuden harkinnan esitutkinnan rajoittamisessa. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toiminut valtionsyyttäjä totesi ottaen huomioon lakivaliokunnan lausunnon (LaVM 9/1997 vp), esitutkinnan rajoittamisen poikkeusluonteen suhteessa lakisääteiseen esitutkintapakkoon sekä rajoittamispäätöksen ehdottoman sitomisen tutkinnanjohtajan esitykseen, että syyttäjän tulee rajoittamispäätöksessään käyttää tutkinnanjohtajan esittämää perustetta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toiminut valtionsyyttäjä lisäksi korosti, että syyttäjän ja tutkinnanjohtajan tulee osana esitutkintayhteistyötä käsitellä rajoittamisesitykset siten, että rajoittamisen perusteesta ollaan yksimielisiä. Mikäli syyttäjä päätösharkinnassaan toteaa, että rajoittamiseen soveltuu esityksestä eroava peruste paremmin, tulee syyttäjän keskustella tutkinnanjohtajan kanssa perusteen muuttamisesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toiminut valtionsyyttäjä kiinnitti johtavan kihlakunnansyyttäjän huomiota tutkinnanjohtajan esityksen ja syyttäjän päätöksen perusteiden vastaavuuteen, valtakunnansyyttäjän ohjeen VKS:2007:4 ja 2007:2 noudattamiseen ja Valtakunnansyyttäjänviraston ratkaisukäytännön (379/21/08 ja 555/21/08) tuntemiseen.

Ratkaisu