Valikko

Esitutkinnan rajoittaminen, tutkinnanjohtajan esitys, rajoittamisperuste

Syyttäjälaitos 5.8.2015 8.00
Uutinen

Annettu 29.7.2015, dnro 71/21/15

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen on ottanut uudelleen ratkaistavaksi epäiltyä kotirauhan rikkomista ja varkautta koskevan asian, jossa kihlakunnansyytäjä oli tehnyt päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta kustannusperusteella. Tutkinnanjohtaja oli tehnyt rajoittamisesityksen ei näyttöä perusteella. Asiakirjoista ja kantelijan kirjelmästä oli pääteltävissä, ettei kantelija ollut saanut käyttöönsä rajoittamisratkaisun perusteluja.

Esitutkinnan rajoittamisesta annetun ohjeen (VKSV:2007:2) mukaan syyttäjän ja tutkinnanjohtajan tulee osana esitutkintayhteistyötä käsitellä rajoittamisesitykset siten, että rajoittamisen sisällöstä ja perusteesta ollaan yksimielisiä.

Esitutkinnan rajoittaminen on pääsääntönä olevasta esitutkintapakosta poikkeamista merkitsevää yhteiskunnallista vallankäyttöä, jota on voitava tarvittaessa kontrolloida. Tästä syystä rajoittamisesta on tehtävä kirjallinen päätös, jossa tulee mainita tutkinnanjohtajan esitys. Päätöksentekomuodon kannalta tärkeä on myös se esitutkinnan rajoittamispäätöksen oikeusvaikutus, että sen jälkeen asianomistaja voi käyttää toissijaista syyteoikeuttaan. Toissijaisen syyteoikeuden käytön oleellinen edellytys on, että asianomistajalla on rajoittamisen peruste ja perustelut käytössään.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota tutkinnanjohtajan esityksen ja syyttäjän päätöksen vastaavuuteen ja esitutkinnan rajoittamista ja lopettamista koskevien päätösten perustelemiseen valtakunnansyyttäjän antaman yleisen ohjeen (VKSV:2007:2) mukaisesti.

Ratkaisu