Hyppää sisältöön

Esitutkinnan rajoittaminen, työturvallisuusrikos, työsuojeluviranomaisten kuuleminen

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 9.9.2013 13.54
Uutinen

Annettu 30.6.2009, dnro 204/21/09

Kihlakunnansyyttäjän tietoon saatettu apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisen käsitys, jonka mukaan kihlakunnansyyttäjän ei olisi tullut lopettaa esitutkintaa esitutkinnan rajoittamispäätöksellä epäiltyä työturvallisuusrikosta koskevassa asiassa huolehtimatta siitä, että työsuojeluviranomaiselle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi esitutkinnassa työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 50 §:n 2 momentissa säädetyin tavoin.

Kihlakunnansyyttäjän päätöksessä esitutkinnan rajoittamisesta, sen perusteena olevissa asiakirjoissa taikka kihlakunnansyyttäjän selvityksessä ei ollut esitetty sellaisia seikkoja, joiden johdosta epäiltyä työturvallisuusrikosta olisi pidettävä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 §:n 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Näin ollen asiassa ei ollut käynyt ilmi asianmukaisia perusteita esitutkintalain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun vähäisyysperusteisen esitutkinnan rajoittamispäätöksen tekemiselle.

Tämän vuoksi apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen on kumonnut kihlakunnansyyttäjän tekemän päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta ja määrännyt esitutkintaa jatkettavaksi.

Ratkaisu