Hyppää sisältöön

Esitutkinnan toimittamatta jättäminen, syyttäjän velvollisuus ottaa esitutkinnan toimittaminen harkittavakseen asianomistajan pyynnöstä

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.9.2013 17.02
Uutinen

Annettu 19.8.2008, dnro 85/21/08

Poliisi oli jättänyt esitutkinnan toimittamatta, koska asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta. Asianomistaja oli pyytänyt kihlakunnansyyttäjää määräämään esitutkinnan toimitettavaksi. Kihlakunnansyyttäjä ei ollut määrännyt esitutkintaa toimitettavaksi. Kihlakunnansyyttäjä oli katsonut esitutkintalain 15 §:n 2 momentin tarkoittavan vain syyttäjän tietoon tulleita todennäköisiä rikoksia kuten esim. syyttäjän oikeudenkäynnissä havaitsemia ilmeisiä perättömiä lausumia. Päätöksestä olla toimittamatta esitutkintaa olisi syyttäjän näkemyksen mukaan pitänyt kannella lääninhallitukseen mahdollisen muutoksen aikaansaamiseksi.

Ennen 1.1.2004 voimaantullutta muutosta oli asianomistajan toissijaisen syyteoikeuden käyttämisen edellytyksenä aina syyttäjän päätös olla nostamatta syytettä. Lakivaliokunnan aloitteesta lakia muutettiin niin, että nykyisin voimassa olevan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan asianomistaja saa nostaa syytteen rikoksesta silloin, jos esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on päättänyt, että esitutkintaa ei toimiteta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä esitti käsityksenään, että asianomistajalla on edelleen halutessaan mahdollisuus saattaa syyttäjän harkittavaksi poliisin päätös olla aloittamatta esitutkintaa. Syyttäjällä on velvollisuus ottaa asianomistajan pyynnöstä esitutkinnan toimittaminen harkittavakseen. Syyttäjä voi esitutkintalain 15 §:n 2 momentin nojalla määrätä esitutkinnan toimitettavaksi.

Ratkaisu