Hyppää sisältöön

Ilmaisurikos, sananvapausrikos, julkaistun viestin sisältöön perustuva rikos, julkinen kehottaminen rikokseen, sanomalehti, päätoimittajarikkomus

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.9.2013 17.15
Uutinen

Annettu 8.7.2008, dnro R 08/24

Vaasan kihlakunnan poliisilaitoksen esitutkinnassa oli tutkittu, oliko julkaistun mielipidekirjoituksen laatinut henkilö syyllistynyt julkiseen kehottamiseen rikokseen. Esitutkinnassa oli myös tutkittu, olivatko ne lehden toimitukseen kuuluvat henkilöt, jotka olivat hyväksyneet kirjoituksen julkaistavaksi, syyllistyneet sanottuun rikokseen. Lehden vastaavaa toimittajaa oli lisäksi kuultu epäiltynä päätoimittajarikkomuksesta.

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 24 §:n mukaan valtakunnansyyttäjä päättää syytteen nostamisesta julkaistun viestin sisältöön perustuvasta virallisen syytteen alaisesta rikoksesta. Valtakunnansyyttäjä määrää tällöin myös siitä, kenen on ajettava syytettä. Valtakunnansyyttäjäviraston työjärjestyksen mukaan apulaisvaltakunnansyyttäjä ratkaisee asiat, joissa on kysymys edellä tarkoitetun syyteoikeuden käyttämisestä. Tämän vuoksi ja koska nyt tutkittua epäiltyä rikosta oli pidettävä julkaistun viestin sisältöön perustuvana virallisen syytteen alaisena rikoksena, apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen suoritti syyteharkinnan asiassa.

Mielipidekirjoitus sisälsi kysymyksen "Haluatteko turpaanne?". Kysymys oli suunnattu erään suuren energiayhtiön johdolle, koska kirjoituksen laatia vastusti voimakkaasti yhtiön suunnitelmia ydinvoimalaitoksen rakentamisesta kirjoittajan kotipaikkakunnalle. Hankkeesta oli käyty vilkasta keskustelua mm. lehtien mielipidesivuilla, mihin keskusteluun myös tutkinnan kohteena ollut kirjoitus liittyi.

Syyteharkintaratkaisussaan apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen totesi, että yhteiskunnallisista asioista käytävän julkisen keskustelun tulee olla mahdollisimman vapaa. Kirjoitusta ja siihen sisältyvää retorista kysymystä oli arvioitava tätä seikkaa huomioon ottaen. Siksi tässä tapauksessa oli erityisiä perusteita katsoa, ettei kirjoitus ollut täyttänyt julkisesta kehottamisesta rikokseen annettua tai muustakaan rikoksesta annettua tunnusmerkistöä. Asia ratkaistiin syyttämättä jättämisellä (ei rikos) kaikkien epäiltyjen osalta.

Ratkaisu