Hyppää sisältöön

Kavallus, hallinnan loukkaus

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 19.10.2016 12.58
Uutinen

Annettu 12.10.2016, dnro 105/21/16

Länsi-Suomen kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt ei näyttöä - perusteella syyttämättäjättämispäätöksen kavalluksena tutkitussa asiassa, jossa henkilö oli ilman irtainten esineiden omistajan ja haltijan lupaa siirtänyt ne niin, että ne olivat omistajaltaan kadoksissa yli yhdeksän kuukauden ajan. Omaisuudella oli omistajalleen tuona aikana taloudellinen merkitys, joka ei ollut vähäinen.

Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa tutkittavaa asiaa oli arvioitu vain kavallusta koskevan tunnusmerkistön mukaan. Esitutkinta-aineisto huomioiden syyttäjän olisi tullut harkita rikoksesta epäillyn menettelyä myös hallinnan loukkauksen tunnusmerkistön valossa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä otti asian uuteen syyteharkintaan ja määräsi asiassa syytteen hallinnan loukkauksesta nostettavaksi. Syyttäjän menettelyn osalta asia ei antanut aihetta muuhun toimenpiteeseen kuin että päätös saatettiin tiedoksi.

Ratkaisu