Hyppää sisältöön

Kunnianloukkaus, tahallisuus

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.9.2013 18.23
Uutinen

Annettu 4.2.2008, dnro 241/21/07

Otettiin uuteen syyteharkintaan ja ratkaistiin tahallisuutta koskevan näytön puuttumiseen perustuvalla syyttämättäjättämispäätöksellä kunnianloukkausasia, jossa epäilty oli halventanut toista nimittämällä häntä halventavasti lähestymiskieltoasiassa tuomioistuimelle jättämässään asiakirjassa. Päätöksessä todettiin, ettei RL 24 luvun 9 § 2-kohdassa tarkoitetun kunnianloukkauksen tahallisuus lähtökohtaisesti edellytä tekijältä loukkaamistarkoitusta, vaan riittää, että tekijä pitää toisen halveksutuksi tulemista varsin todennäköisenä seurauksena. Korkeimman oikeuden päätöksen KKO:2007:56 valossa oli kuitenkin katsottava, ettei paikkansa pitävien tietojen esittäminen täyttänyt em. rikosta, ellei tekijällä ollut loukkaamistarkoitusta.

Ratkaisu