Hyppää sisältöön

Muutoksenhaku korkeimpaan oikeuteen, valitusluvan ja valituksen toimittaminen Valtakunnansyyttäjänvirastoon, yleinen ohje VKS:2009:1

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 29.8.2013 14.31
Uutinen

Annettu 6.7.2010, dnro 176/45/09

Yksikkönsä esimiehenä toimiva syyttäjä oli toistuvasti toimittanut korkeimpaan oikeuteen osoittamiaan valituslupahakemuksia ja niihin liittyviä valituksia Valtakunnansyyttäjänvirastoon niin, että ne olivat saapuneet Valtakunnansyyttäjänviraston kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä tai päivän sitä ennen. Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toiminut valtionsyyttäjä määräsi syyttäjän menettelyn tutkittavaksi. Pyydetyssä kirjallisessa selvityksessään syyttäjä totesi, että työtilanne hänen yksikössään oli vaikea ja satunnaisesti erittäin vaikea. Hän oli tämän vuoksi priorisoinnut työtehtäviä oikeaksi katsomallaan tavalla seurauksin, että valituslupahakemukset olivat saapuneet Valtakunnansyyttäjänvirastoon vasta muutoksenhaulle asetetun määräajan lopussa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toiminut valtionsyyttäjä totesi ratkaisussaan seuraavaa: Valtakunnansyyttäjälle on yleisistä syyttäjistä annetun lain 4 §:ssä annettu tehtäväksi syyttäjien edustaminen Korkeimmassa oikeudessa. Säännökseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 131/96 vp.) mukaan lainkohdan tarkoituksena on muun ohella se, että syyttäjien muutoksenhakemukset tarkastetaan Valtakunnansyyttäjänvirastossa. Valtakunnansyyttäjän yleisessä ohjeessa syyttäjien muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen (VKS:2009:1) on myös selostettu, miten Valtakunnansyyttäjänvirasto voi eri tavoin tukea muutosta hakevaa syyttäjää (esimerkiksi muutoksenhakuasiakirjojen laadinnassa) ja siten edistää mahdollisuuksia valitusluvan saamiseksi. Jos korkeimpaan oikeuteen osoitetut muutoksenhakuasiakirjat toimitetaan Valtakunnansyyttäjänvirastoon määräajan viimeisellä päivällä tai vain hieman sitä ennen, ei Valtakunnansyyttäjänvirasto kykene tosiasiallisesti suorittamaan sille laissa annettua tarkastustehtävää ja yleisessä ohjeessa kuvattua tukitehtävää. Tämän vuoksi edes tiukka työ- ja resurssitilanne ei oikeuta syyttäjiä toimittamaan nyt puheena olevia asiakirjoja Valtakunnansyyttäjänvirastoon kerrotuin tavoin juuri muutoksenhaulle säädetyn määräajan lopussa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijaisena toiminut valtionsyyttäjä kiinnitti syyttäjän huomiota yleisestä ohjeesta VKS:2009:1 ilmenevään kehotukseen, jonka mukaan syyttäjien on toimitettava korkeimmalle oikeudelle osoitetut valituslupahakemukset Valtakunnansyyttäjänvirastoon viimeistään kaksi viikkoa ennen määräpäivää.

Ratkaisu