Hyppää sisältöön

Näytön arviointi, lainvoimaisen tuomion purkaminen syytetyn vahingoksi

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 24.9.2013 10.41
Uutinen

Annettu 17.4.2007, dnro 475/21/06

Syyttämättäjättämispäätöksestä tehdyn kantelun johdosta apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi olevan todennäköisiä syitä epäillä, että kaksi henkilöä oli yhdessä lyönyt ja potkinut uhria niin, että tämä oli menettänyt tajuntansa ja jäänyt makaamaan asuntonsa lattialle pahoinpitelystä aiheutuneeseen hengenvaaralliseen tilaan, kun vastaajat olivat poistuneet asunnosta. Vastaajat olivat seuraavana päivänä käyneet asunnossa ja voineet todeta, että uhri ei ollut liikkunut ja oli ollut hengenvaarassa. He eivät olleet ryhtyneet toimenpiteisiin pahoinpitelemänsä henkilön pelastamiseksi. Uhri oli sittemmin kuollut pahoinpitelystä todennäköisesti saamiinsa vammoihin. Toinen vastaaja oli käräjäoikeuden vuonna 2003 ja toinen vastaaja oli hovioikeuden vuonna 2004 antamalla lainvoimaisella tuomiolla tuomittu samaan asiaan liittyvästä vuonna 2001 tapahtuneesta pelastustoimen laiminlyönnistä sakkorangaistukseen.

Uuden selvityksen perusteella pyydettiin, että korkein oikeus purkaa sanotut tuomiot, jotta vastaajia vastaan voidaan nostaa syyte ensisijaisesti taposta ja toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Korkein oikeus hylkäsi hakemuksen.

Johtava kihlakunnansyyttäjä ei ollut ylittänyt harkintavaltaansa tehdessään riittämättömään näyttöön perustuvan syyttämättäjättämispäätöksen uuden selvityksen perusteella.

Ratkaisu