Pahoinpitely, lähisuhde, toimenpiteistä luopuminen
Annettu 8.1.2014, dnro 172/46/13
Esitutkinnassa isän epäiltiin syyllistyneen 13- vuotiaan poikansa pahoinpitelyyn. Epäilty oli hermostunut poikansa epäkunnioittavasta käytöksestä ja ottanut tätä kiinni vaatteiden rinnuksista ja ravistellut. Lisäksi epäilty oli heittänyt poikaa kohden matkapuhelimen, joka ei ollut osunut poikaan.
Kihlakunnansyyttäjä jätti epäillyn syyttämättä lievästä pahoinpitelystä riittävän näytön puuttumisen vuoksi. Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei ollut selvitystä siitä, että epäillyn menettely olisi aiheuttanut pojalle kipua tai vahingoittanut hänen terveyttään. Pelästyminen ja tilanteen uhkaavana kokeminen eivät tätä osoittaneet.
Asia otettiin Valtakunnansyyttäjänvirastossa valvonta-asiana uuteen syyteharkintaan.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että epäilty oli todennäköisin syin syyllistynyt pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyn yritykseen. Esitutkinnasta ilmeni asianosaisten yhtenevien kertomusten perusteella, että epäilty oli tehnyt pojalleen ruumiillista väkivaltaa ottamalla häntä vaatteiden rinnuksista kiinni ja ravistelemalla. Epäilty oli myös yrittänyt tehdä ruumiillista väkivaltaa pojalleen heittämällä tätä kohden puhelimen, joka ei ollut osunut. Ruumiillinen väkivalta ja sen yritys oli ollut tahallista. Menettely täytti pahoinpitelyrikoksen ja pahoinpitelyn yrityksen tunnusmerkistön, vaikka väkivallasta ei ole aiheutunut pojalle fyysistä tai psyykkistä vammaa, sairautta tai kipua.
Perusteita jättää syyte nostamatta riittävän näytön puuttumisen perusteella ei ollut. Pahoinpitelyä ei myöskään voitu pitää lievänä.
Perusteluissaan apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että lainsäätäjä oli viimeaikaisilla lainsäädäntömuutoksillaan korostanut läheisiin ja lapsiin kohdistuvien pahoinpitelyjen moitittavuutta.
Lievän pahoinpitelyn syyteoikeussäännöstä muutettiin vuoden 2011 alusta voimaan tulleella lailla. Lainmuutoksella kahdeksantoista vuota nuorempaan henkilöön sekä läheiseen kohdistuneet lievät pahoinpitelyt säädettiin virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Lain esitöiden mukaan läheiseen henkilöön kohdistuvan pahoinpitelyn teki erityisen moitittavaksi se, että läheisessä ihmissuhteessa uhri oli usein erityisen haavoittuva ja keskinäinen luottamus- ja riippuvuussuhde lisäsi teon aiheuttamaa järkytystä ja loukkaavuutta. Lieväkin pahoinpitely läheisessä suhteessa saattoi pitää yllä jatkuva uhkaa ja ahdistuneisuutta uhrissa. Teot tapahtuivat myös yleensä yhteisessä kodissa, jonka pitäisi olla lepoon ja virkistäytymiseen varattu turvallinen paikka. Esitöiden mukaan lainmuutoksen tavoitteena oli huomioida läheissuhteissa tapahtuvien lievien pahoinpitelyjen erityispiirteet. Uhri oli sukupuoleen katsomatta usein haavoittuva ja tekijästä ainakin jollakin tavoin riippuvaisessa asemassa.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan lain esitöissä ei suoranaisesti todettu lievän läheissuhdeväkivallan olevan muuta lievää väkivaltaa moitittavampaa siihen liittyvien erityispiirteiden johdosta. Perusteluista oli kuitenkin selvästi luettavissa lainsäätäjän lievään läheissuhdeväkivaltaan kohdistaman moitearvostelun tiukentuminen. Kyseiset erityispiirteet olivat seikkoja, jotka yleensä korostivat väkivaltatekojen moitittavuutta.
Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännön mukaan erityissuhde tekijän ja uhrin välillä, joka kovensi suhtautumista väkivallan arvioinnissa, oli sen kohdistuminen lapseen. Näissä pahoinpitelyssä uhrin haavoittuvuus oli lähisuhteita ilmeisempää. Vastaavasi lähisuhteissa tapahtuneiden lievien pahoinpitelyjen erityissääntelyjä puoltavat seikat koskivat myös lapsia.
Käsiteltävänä olevassa tapauksessa asianomistaja oli sekä tekijän läheinen että alle 18-vuotias, mitkä seikat korostivat teon moitittavuutta. Pojan käytöstä isäänsä kohtaan voitiin pitää jossain määrin tekijän syyllisyyttä vähentävänä seikkana. Kyse oli kuitenkin murrosikäisestä pojasta ja vanhemman kasvatustehtävään kuului kyky ja velvollisuus itsehillintään ja rauhallisuuteen.
Syyytettä ei kuitenkaan määrätty nostettavaksi, koska oikeudenkäyntiä ja rangaistusta oli tässä tapauksessa pidettävä tarkoituksettomana. Väkivalta ja ruumiillisen koskemattomuuden loukkaus ei ollut luonteeltaan vakavaa. Asianosaiset olivat sopineet tapahtuman. Teosta oli jo kulunut aikaa eikä isän väkivaltainen käytös poikansa kohtaan ollut enää jatkunut. Tärkeä yleinen tai yksityinen etu ei myöskään tässä tapauksessa vaatinut syytteen nostamista.
Koska kihlakunnansyyttäjä ei ollut enää syyttäjälaitoksen palveluksessa, hänen menettelynsä ei antanut aihetta enempiin toimenpiteisiin. Päätös saatettiin Länsi-Uudenmaan syyttäjänviraston johtavan kihlakunnansyyttäjän tietoon.
