Hyppää sisältöön

Pakottaminen sukupuoliyhteyteen, näytön arviointi

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 27.8.2013 13.12
Uutinen

Annettu 13.10.2011, dnro 290/21/11

Esitutkinnassa mieshenkilön epäiltiin väkivaltaa käyttämällä pakottaneen asianomistajan kanssaan sukupuoliyhteyteen. Asianomistajan mukaan epäilty oli ottanut hänet tiukkaan syliotteeseen ja ryhtynyt suutelemaan häntä. Asianomistaja oli lamaantunut tilanteesta kykenemättä vastustelemaan epäiltyä. Epäilty oli käskenyt asianomistajaa riisuutumaan ja harrastamaan suuseksiä kanssaan, kaatanut hänet sohvalle ja riisunut loput vaatteet tämän päältä. Asianomistaja, joka oli ollut epäillyn painon alla, ei ollut yrityksistä huolimatta kyennyt estämään yhdyntää.

Kihlakunnansyyttäjä jätti epäillyn syyttämättä pakottamisesta sukupuoliyhteyteen riittävän näytön puuttumisen vuoksi. Syyttäjän mukaan ainoa tosiasiallinen näyttö pakottamisesta tai siitä, että sukupuoliyhteys olisi tapahtunut vastoin asianomistajan tahtoa, oli asianomistajan kertomus ja sitä tukeva lääkärinlausunto.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi näyttöä toisin sekä suoritutti lisätutkinnan todistajan kuulemiseksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan asianomistajan kertomusta ei ollut syytä epäillä ja sitä oli pidettävä epäillyn kertomusta uskottavampana. Asianomistajan kertomuksen sekä sen uskottavuutta tukevien lääkärinlausunnon, todistajan kertomuksen sekä esitutkinnasta ilmenevien muiden seikkojen perusteella oli todennäköistä, että epäilty oli väkivalloin pakottanut asianomistajan kanssaan sukupuoliyhteyteen. Lisäksi oikeudenkäynnillä voitiin olettaa saatavan asiaan lisäselvitystä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi nostettavaksi syytteen pakottamisesta sukupuoliyhteyteen epäiltyä vastaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan epäillyn syyllisyyttä tukeva näyttö huomioiden asian käsitteleminen oikeudessa olisi ollut perusteltua ilman lisätutkintaakin. Näytön ollessa kuitenkin tietyllä tavoin ristiriitainen, kihlakunnansyyttäjä ei ollut ylittänyt harkintavaltaansa jättäessään syytteen nostamatta. Asia ei tältä osin antanut aihetta valtakunnansyyttäjän toimenpiteisiin.

Ratkaisu