Hyppää sisältöön

Riittävä esitutkinta, päätös syyttämättä jättämisestä, syyttämättäjättämispäätöksen perusteleminen, valtakunnansyyttäjän ohjeiden noudattaminen, syyttäjänmääräys

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 27.3.2020 11.18
Uutinen

Annettu 16.3.2020, dnro 210/21/19

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on kiinnittänyt aluesyyttäjän huomiota syyttäjän velvollisuksiin tehdä syyteharkintansa riittävän esitutkinnan perusteella sekä laatia ja perustella syyttämättäjättämispäätökset asianmukaisesti ja valtakunnansyyttäjän antamien ohjeiden mukaisesti.

Syyttämättäjättämispäätöksen tapahtumatiedoista oli puuttunut kokonaan selostus siitä, millä menettelyllä syyttämättä jätetyn oli epäilty syyllistyneen laittomaan uhkaukseen tai johonkin muuhun rikokseen. Aluesyyttäjä oli perustanut päätöksensä sellainen näytön puuttumiseen, joka olisi ollut helposti saatavissa kuulemalla paikalla ollutta ulkopuolista henkilöä todistajana.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on kumonnut aluesyyttäjän päätöksen syyttämättä jättämisestä ja määrännyt johtavan aluesyyttäjän tai hänen määräämänsä uuden syyttäjän jatkamaan esitutkintaa, tekemään uuden syyteharkinnan tarvittavassa laajuudessa ja huolehtimaan syyttäjäntehtävistä koko asiassa.