Valikko

Sananvapauslaki, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen, syyttämättäjättämispäätös, ei rikosta peruste

Syyttäjälaitos 28.11.2014 8.06
Uutinen

Annettu 21.11.2014, R 14/159

Asia on siirretty paikallisvirastolta Valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteharkintaan, koska kyseessä olisi mahdollisesti sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 24 §:n 1 momentin mukainen rikos eli julkaistun viestin sisältöön perustuva virallisen syytteen alainen rikos.

Asiassa on selvitetty sitä, täyttyykö sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisen tunnusmerkistö tilanteessa, jossa sukulaiset olivat levittäneet läheisen sukulaislapsen omalla Facebook-sivulla kahta kuvatiedostoa, jotka esittivät alastonta noin 2-vuotiasta asianomistajaa ja joissa toisessa hänellä oli käsi sukupuolielimellään.

Tunnusmerkistö jäi näissä olosuhteissa täyttymättä, ottaen huomioon sen, että näissä kuvissa oli ollut kyse alastomana leikkineen pienen lapsen kuvaamisesta eikä kuvaamiseen liittynyt seksuaalista ulottuvuutta. Ottaen lisäksi huomioon kuvien levittämistavan -ja paikan, läheisen sukulaislapsen oma Facebook-sivu, ei kuvien levittämiseenkään näissä olosuhteissa voida katsoa liittyvän seksuaalista ulottuvuutta.

Edellä mainituilla perusteilla apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että näissä olosuhteissa tunnusmerkistötekijä jäi täyttymättä.

Ratkaisu