Hyppää sisältöön

Sananvapausrikos, perätön vaarailmoitus, Internet, Jokelan-koulusurmat

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.9.2013 17.39
Uutinen

Annettu 10.4.2008, dnro R 08/2

Kuopion Seudun kihlakunnan poliisilaitoksen esitutkinnassa oli tutkittu, oliko vuonna 1991 syntynyt mieshenkilö syyllistynyt rikokseen seuraavalla menettelyllään: Hän oli laatinut "Maaninka massacre" otsikoidun videotiedoston, joka eräiltä keskeisiltä kohdiltaan oli muistuttanut sitä videota, jota Jokelan koulukeskuksessa 7.11.2007 tapahtuneen, useita kuolonuhreja vaatineen ampumavälikohtauksen tekijä oli laatinut ja julkaissut internetissä hetkiä ennen ampumavälikohtauksen täytäntöönpanoa. Epäilty oli julkaissut laatimansa videon 8.11.2007 Internetissä olevalla Youtube -sivusolla, jolla myös Jokelan ampuja oli julkaissut oman videonsa. Videon julkaiseminen oli aikaansaanut levottomuutta ja pelokkuutta niiden keskuudessa, jotka olivat saaneet tiedon siitä. Koulun johto oli harkinnut poliisin kanssa koulun evakuoimista.

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 24 §:n johdosta tekemässään syyteharkinnassa apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että epäilty oli menettelyllään todennäköisin syin tehnyt vakavasta vaarasta perättömän ilmoituksen. Syyte nuorena henkilönä tehdystä perättömästä vaarailmoituksesta nostettiin Kuopion käräjäoikeudessa.

Ratkaisu