Hyppää sisältöön

Syyteharkinnan laajuus, katselmus

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 24.9.2013 9.32
Uutinen

Annettu 2.7.2007, dnro 375/21/06

Kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt epäillystä rikostapahtumasta syyteharkinnan vain niistä rikosnimikkeistä, jotka poliisi oli esitutkinnan päätyttyä kirjannut esitutkintapöytäkirjan kanteen (vammantuottamus ja eläimen vartioimatta jättäminen).

Valtakunnansyyttäjänvirastossa asia otettiin syyteharkintaan vielä siltä osin, täyttyikö tapahtumassa metsästyslain 51 §:n (koiran kiinnipitovelvollisuus) rikkominen. Sen katsottiin täyttyvän, mutta tekoa pidettiin vähäisenä ja syyte jätettiin sillä perusteella nostamatta.

Jutussa oli kyse myös siitä, voiko syyttäjä syyteharkinnan aikana tehdä rikoksentekopaikalla katselmuksen lisäselvityksen hankkimiseksi. Tässä tapauksessa oli kysymys siitä, oliko omistajaltaan irti päässyt ja lenkkeilijän päälle hyppinyt koira lain tarkoittamalla tavalla vaarallinen ja sen vuoksi lopetettava.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi lisäselvityksen hankkimisen esimerkiksi katselmuksella syyttäjän virkavelvollisuuksiin kuuluvaksi tehtäväksi.

Ratkaisu