Hyppää sisältöön

Syyteharkinnan tekemättä jättäminen, todennäköiset syyt, ratkaisun vaikutukset

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 29.8.2013 14.39
Uutinen

Annettu 23.6.2010, dnro 123/41/09

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on saattanut kihlakunnansyyttäjän tietoon käsityksensä virheellisestä menettelystä syyttäjän kieltäytyessä ratkaisemasta syyteharkinnassaan olevaa asiaa. Syyteharkinnan tekemättä jättäminen syyttäjän ilmoittamilla syillä ei vastaa lakia, yleisen edun vaatimuksia eikä syyttäjältä edellytettyä tasapuolisuutta, joutuisuutta ja taloudellisuutta.

Syyttäjän selityksen mukaan asiassa on ollut todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi ainakin kirjanpitorikoksen osalta. Rikosoikeuden yleisten oppien mukaan avunannon rangaistavuus ei edellytä sitä, että joku tuomittaisiin pääteosta. Se, minkälaisia mahdollisia huhuja syyttäjän ratkaisu mahdollisesti saa aikaa, ei saa ohjata syyttäjän lakiin perustuvaa ratkaisutoimintaa.

Ratkaisu