Hyppää sisältöön

Syyteharkinta, näytön arvioiminen, vaihtoehtoisen rikostunnusmerkistön täyttyminen

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 27.9.2013 8.50
Uutinen

Annettu 18.9.2013, dnro 93/21/13

Länsi-Suomen syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt törkeää kavallusta koskevassa asiassa syyttämättäjättämispäätöksen ei näyttöä perusteella.

Muutoksenhakijat olivat pyytäneet, että asia otetaan uudelleen käsiteltäväksi ja asiassa määrätään syyte nostettavaksi. Esitutkinnassa ja syyteharkinnassa tutkittavana olevaa asiaa oli arvioitu vain törkeän/tavallisen kavalluksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta. Esitutkinnassa olisi tullut selvittää myös pesänosakkaiden menettelyä veropetoksen/törkeän veropetoksen ja/tai petoksen/törkeän petoksen tunnusmerkistöjen täyttymisen valossa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi asiassa suorittavaksi lisätutkintaa viitaten valtakunnansyyttäjän yleiseen ohjeeseen 2007:3. Syyttäjän osalta asia ei antanut aihetta muuhun toimenpiteeseen kuin että päätös saatettiin hänelle tiedoksi.

Ratkaisu