Valikko

Syyteharkinta, syyttämättäjättämispäätöksen perusteleminen, näytön arviointi

Syyttäjälaitos 3.9.2013 14.17
Uutinen

Annettu 14.10.2009, dnro 21/45/09

Kihlakunnansyyttäjälle annettu vakava huomautus hänen virheellisen menettelynsä johdosta. Hänen esimiehenään toimivaa johtavaa kihlakunnansyyttäjää pyydetty toimittamaan Valtakunnansyyttäjänvirastoon määräpäivään mennessä selvitystä siitä, ovatko asianomaisen kihlakunnansyyttäjän tämän päätöksen jälkeen tekemät riittämättömään näyttöön perustuvat syyttämättäjättämispäätökset valtakunnansyyttäjän yleisen ohjeen mukaisesti laadittuja.

Kihlakunnansyyttäjä oli vuonna 2008 tehnyt yli 20 asiassa riittämättömään näyttöön perustuvia syyttämättäjättämispäätöksiä noudattamatta valtakunnansyyttäjän 29.1.2007 antamaa yleistä ohjetta syyttäjille syyttämättäjättämispäätöksen laatimisesta ja sisällöstä VKS:2007:4.

Neljässä asiassa syyttämättäjättämispäätöksistä oli kanneltu. Kanteluiden johdosta aiemmin annetuilla päätöksillä syyttämättäjättämispäätökset oli kumottu. Kolmessa asiassa apulaisvaltakunnansyyttäjä oli määrännyt syytteen nostettavaksi ja yhdessä asiassa oli tehty seuraamusluonteisen syyttämättäjättämispäätös. Kanteluiden johdosta Valtakunnansyyttäjänvirastossa oli otettu omasta aloitteesta tutkittavaksi asianomaisen kihlakunnansyyttäjän vuonna 2008 tekemiä riittämättömään näyttöön perustuvia syyttämättäjättämispäätöksiä. Syyttämättäjättämispäätöksissä tarkoitetuissa asioissa ei ole suoritettu uutta syyteharkintaa.

Kihlakunnansyyttäjä ei ollut kuvannut päätöksissä tapahtumatietoja selkeästi eikä hän ollut keskittynyt tapahtumatiedoissa epäillyn rikoksen tunnusmerkistön ja epäillyn henkilön välisen suhteen kannalta olennaisiin asioihin. Syyttämättäjättämispäätösten tapahtumatiedot oli suurelta osin kopioitu esitutkintapöytäkirjojen tutkintailmoituksista. Näin tapahtumatiedot olivat sisältäneet runsaasti epäolennaisia asioita.

Syyttämättäjättämispäätösten perusteluissa ei ollut todettu niitä riidanalaisia kysymyksiä, joita syyttäjä oli pitänyt olennaisina epäillyn rikoksen tunnusmerkistön täyttymisen kannalta. Syytettä tukevaa ja syytettä vastaan puhuvaa näyttöä ei ollut selostettu saati punnittu avoimesti niin, että perusteluista olisi käynyt ilmi, miksi syyllisyyden tueksi esitetty näyttö ei riittänyt syytteen nostamiseen. Eräissä tapauksissa syyllisyyden tueksi esitettyä keskeistä näyttöä ei ollut edes mainittu. Perusteluista ei ollut käynyt ilmi, miksi syyttäjä oli päätynyt syyttämättä jättämiseen, eikä se, mistä tunnusmerkistöntekijästä ei ollut ollut riittävää näyttöä. Syyttämättäjättämispäätösten tapahtumatietoja ei ollut esitetty teemakohtaisesti ja ongelmakohtiin keskittyen eivätkä päätösten perustelutkaan olleet vastaavalla tavalla jäsentyneet.

Ratkaisut eivät olleet avoimia eivätkä vakuuttavia. Asianosaiset ja poliisi eivät olleet voineet päätöksistä todeta, mihin ratkaisut olivat perustuneet, eivätkä olleet voineet päätösten perusteella arvioida niiden oikeellisuutta. Kaikkien ratkaisujen perusteella ei jälkikäteisarvioinnissa ollut mahdollista vakuuttua edes siitä, että kihlakunnansyyttäjä oli lukenut esitutkintapöytäkirjaan sisältyvät kuulustelukertomukset. Päätökset olivat omiaan heikentämään luottamusta syyteharkintaratkaisuihin.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä oli aiemmin 16.4.2007 antamallaan päätöksellä kiinnittänyt asianomaisen kihlakunnansyyttäjän huomiota syyttäjän velvollisuuteen perustella ratkaisunsa avoimesti ja vakuuttavasti. Kihlakunnansyyttäjä ei ollut päätöksestä huolimatta ryhtynyt perustelemaan riittämättömään näyttöön perustuvia syyttämättäjättämispäätöksiä valtakunnansyyttäjän antaman ohjeen mukaisesti.

Ratkaisu