Hyppää sisältöön

Syyteharkinta, vaihtoehtoinen rikostunnusmerkistö, järjestysrikkomus, metsästyslain säännösten rikkominen

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 9.9.2013 13.52
Uutinen

Annettu 7.7.2009, dnro 488/21/08

Apulaissyyttäjä oli tehnyt koiran kiinnipitovelvollisuutta koskevassa asiassa epäillystä järjestysrikkomuksesta syyttämättäjättämispäätöksen teon tahallisuuden puuttumisen vuoksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen teki asiassa uuden syyteharkinnan metsästyslain koiran kiinnipitovelvollisuutta koskevien säännösten osalta, koska kyseiset säännökset ovat sovellettavissa maaliskuussa taajama-alueella tapahtuneeseen aikuisen koiran vapaana pitämiseen. Uudessa syyteharkinnassa on siten arvioitu metsästyslain säännösten rikkomista, joka teko on rangaistava myös tuottamuksellisena.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen totesi, ettei asiassa ollut riittävää näyttöä tahallisesta tai tuottamuksellisesta koiran vapaana pitämisestä, vaan syy koiran vapaana olemiseen on ollut tapaturman kaltainen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen kiinnitti apulaissyyttäjän huomiota vaihtoehtoisten rikostunnusmerkistöjen arvioimiseen syyteharkinnassa.

Ratkaisu