Annettu 11.2.2020, dnro 199/21/19
Apulaisvaltakunnansyyttäjä on saattanut aluesyyttäjän tietoon ohjaavassa tarkoituksessa käsityksensä syyteharkinnan tekemisestä vasta riittävän esitutkinnan jälkeen ja syyttämättäjättämispäätösten perusteluvelvollisuudesta.
Syyttämättäjättämispäätöksessä tulee arvioida näyttöä ja sen riittävyyttä nimenomaan kyseisessä tapauksessa eikä kertoa riittävyyden arvioinnista yleisesti tuomioistuintoiminnassa. Syytekynnys eli todennäköiset syyt sisältää aina jonkinlaista epävarmuutta näytön riittävyydestä. Syytekynnys ylittyy, kun syyttäjä saadun näytön perusteella vakuuttuu rikoksesta epäillyn syyllisyydestä ja kun langettavan tuomion todennäköisyys on suurempi kuin vapauttavan. Koska näytön vahvuutta tai tuomion todennäköisyyden astetta ei ole laissa määritelty, niitä ei pidä nostaa tarpeettoman korkealle.
Aluesyyttäjä oli perustanut päätöksensä sellainen näytön puuttumiseen, joka olisi ollut helposti saatavissa kuulemalla paikalla ollutta ulkopuolista henkilöä todistajana. Todistajan kertomuksella on olennainen merkitys ei ainoastaan näytön riittävyyden vaan myös mahdollisen epäillyn rikostunnusmerkistön kannalta.
Valtakunnansyyttäjä on antanut yleisen ohjeen syyttämättäjättämispäätöksen laatimisesta ja sisällöstä (VKS:2016:6). Sen mukaan syyttäjä ei ole sidottu poliisin esittämiin rikosnimikkeisiin. Päätöstä tehdessään syyttäjän on harkittava myös muiden mahdollisten rikosnimikkeiden soveltumista asiaan. Tämä arviointi perusteluineen tulee merkitä päätökseen.
Apulaisvaltakunnansyyttä on ottanut asian uudelleen ratkaistavaksi ja kumonnut aluesyyttäjän päätöksen syyttämättä jättämisestä. Samalla hän on määrännyt johtavan aluesyyttäjän tai hänen määräämänsä uuden syyttäjän toimittamaan tarvittavan lisätutkinnan, tekemään uuden syyteharkinnan tarvittavassa laajuudessa ja huolehtimaan syyttäjäntehtävistä koko asiassa.
