Hyppää sisältöön

Syyttämättäjättämispäätös, syyttämättä jättämisen perustelut, syytemääräys

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 25.5.2020 14.55
Uutinen

Annettu 13.5.2020, dnro 288/21/19

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on kumonnut aluesyyttäjän päätöksen syyttämättä jättämisestä varkautta koskevassa asiassa.ja ottanut asian uudelleen ratkaistavaksi. Samalla hän on määrännyt johtavan aluesyyttäjän tai hänen määräämänsä uuden syyttäjän asettamaan rikoksesta epäillyn syytteeseen varkaudesta.

Myyjä A:n oli epäilty syyllistyneen varkauteen anastamalla ostaja B:n kesämökiltä ulkovalot ja kiukaan. Esitutkinta-aineistossa olleen kauppakirjan mukaan kaupan kohteeseen olivat kuuluneet kiinteistöön ja sen rakennuksiin liittyvät ainesosat ja tarpeistot. A oli myöntänyt katkaisseensa maakaapelin poistaessaan ulkovaloja. Kiukaan mukana A oli kertonut ottaneensa myös savuhormin ja poistoputken. Nämä irrottamiseen liittyvät vaativat toimet osoittavat osaltaan, että ulkovalot ja kiuas kuuluivat fyysisesti kiinteästi rakennuksiin ja olivat siten kiinteistön ainesosia.