Hyppää sisältöön

Tahallisuus, petos, työttömyyskassa

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.9.2013 16.40
Uutinen

Annettu 26.9.2008, dnro 282/21/08

Vastaaja oli jättänyt ilmoittamatta työttömyyskassalle ansiopäivärahahakemuksissaan palkkatulot, joita hän oli saanut tehdessään tulkin tehtäviä freelancerina, vaikka työttömyyskassan kertoman mukaan päivärahahakemusten täyttöohjeet annetaan päivärahan hakijalle muun muassa jokaisen maksuerän johdosta postitetun maksuilmoituksen mukana tulevassa jatkohakemuslomakkeessa. Myös työvoimatoimistot informoivat työnhakijaksi ilmoittautuneita henkilöitä työttömyysturvalain 11 luvun 2 §:n 3 ja 4 momentissa säädetystä olosuhteissa tapahtuneiden muutosten ilmoitusvelvollisuudesta. Työttömyyskassasta ei ole annettu vastaajan väittämää virheellistä ohjetta työtulojen ilmoittamisesta eikä vastaaja ole myöskään pystynyt osoittamaan tukea väitteelleen nimeämällä puhelinpalvelijan, joka olisi antanut virheellisen ohjeen. Työttömyyskassa on todennut, ettei pelkkä väite puhelinkeskustelusta riitä osoittamaan tapahtunutta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä ei ole pitänyt pelkkää vastaajan kertomusta puhelinkeskustelusta uskottavana. Vastaajan on täytynyt käsittää kaikkien hänen tulojensa olevan ilmoitusvelvollisuuden alaista, ja että hänen tekonsa varsin todennäköinen seuraus on tullut olemaan työttömyyskassan erehdyksen vallassa tekemä määräämistoimi. Asiassa oli todennäköisiä syitä epäillä vastaajan syyllistyneen menettelyllään törkeään petokseen. Asiassa määrättiin nostettavaksi syyte.

Ratkaisu