Hyppää sisältöön

Törkeä ampuma-aserikos, vastuuvapaussäännös, aseiden oma-aloitteinen luovuttaminen, kirjallinen menettely

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 30.8.2013 12.39
Uutinen

Annettu 28.4.2010, dnro 353/21/08

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, etteivät kihlakunnansyyttäjät olleet ylittäneet harkintavaltaansa tai menetelleet muutenkaan virheellisesti nostaessaan syytteen törkeästä ampuma-aserikoksesta ja ajaessaan sitä käräjäoikeudessa vaikka esitutkinnan tietojen mukaan vastaaja oli ainakin viisi eri kertaa luovuttanut poliisille hallussaan olleita aseita ja niiden osia. Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että ottaen huomioon aseiden paljouden, niiden osin vaarallisen luonteen, luovuttamisten lukuisan määrän sekä erityisesti vastuuvapaussäännöksen sijoittumisen perusmuotoisen ampuma-aserikossäännöksen yhteyteen, on epäilty rikosasia ollut perusteltua käsitellä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti syyteharkinnan tehneen kihlakunnansyyttäjän huomiota kirjallisen menettelyn laillisiin edellytyksiin, koska syyttäjä oli epähuomiossa ensin ohjannut törkeän ampuma-aserikoksen käsittävän syytteen kirjalliseen menettelyyn.

Ratkaisu