Hyppää sisältöön

Törkeä veropetos, ne bis in idem -estevaikutus

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 5.11.2015 8.00
Uutinen

Annettu 30.10.2015, dnro 43/21/14

Kihlakunnansyyttäjä oli katsonut epäiltyä törkeää veropetosta koskevassa asiassa, että ne bis in idem -estevaikutuksen vuoksi asiassa ei voi nostaa syytettä sellaisten erien osalta, jotka olivat vero-oikeudellisesti vanhentuneet.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä arvioi asian toisin. Apulaisvaltakunnansyyttäjä viittasi päätöksessään korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO:2013:59, jonka mukaan estevaikutuksen syntyminen edellyttää, että veromenettelyssä käytetään veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa. Lisäksi apulaisvaltakunnansyyttäjä viittasi korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2012:106, jonka mukaan verotuspäätöstä ei ole tehty, eikä estettä syytteen tutkimiselle arvonlisäveron osalta ole olemassa tilanteessa, jossa jälkiverotusta ei ole voitu toimittaa vanhentumisaikojen puitteissa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on suorittanut uuden syyteharkinnan ja määrännyt syytteen nostettavaksi törkeästä veropetoksesta.

Syytteen sisältö tulee julkiseksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota vallitsevan oikeuskäytännön tuntemiseen ja sen huomioon ottamiseen syyteharkinnassa.

Ratkaisu