Hyppää sisältöön

Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, hätäkeskuspäivystäjä, esitutkinnan toimittaminen

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 27.8.2013 13.54
Uutinen

Annettu 13.6.2011, dnro 522/21/10

Muutosharkintapyynnön johdosta todettu, että poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinnanjohtajana toiminut kihlakunnansyyttäjä ei ollut käyttänyt väärin harkintavaltaansa tehdessään päätöksen esitutkinnan toimittamatta jättämisestä poliisin menettelyn osalta. Kihlakunnansyyttäjän päätöstä ei muutettu.

Asiassa oli kuitenkin syytä epäillä, että hätäkeskuspäivystäjä, joka ei ollut poliisimies, oli virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa siten, ettei hän ollut välittänyt hätäkeskukseen tullutta ilmoitusta väkivallan käytöstä riittävän yksityiskohtaisesti ainakaan tapahtumapaikan osalta poliisille. Tämä oli ollut omiaan vaikuttamaan ja oli ainakin osittain vaikuttanut siihen, ettei poliisi ollut ryhtynyt toimenpiteisiin näiden ilmoitusten johdosta.

Poliisia pyydetty aloittamaan esitutkinta sen selvittämiseksi, oliko hätäkeskuspäivystäjä syyllistynyt asiassa rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Ratkaisu