Hyppää sisältöön

Yrityssalaisuuden rikkominen, yrityssalaisuuden väärinkäyttö, syyttämättäjättämispäätöksen perusteleminen

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 23.1.2015 12.55
Uutinen

Annettu 19.1.2015, Dnro 359/21/13

Pohjola Vakuutus Oy:ssa oltiin hankkimassa uutta laskutus- ja rahaliikennepalvelujärjestelmää. Hanke oli käynnistynyt vuonna 2009 ja yhtiö oli tutustunut Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiön vastaavaan järjestelmään, jonka ostamisesta kuitenkin luovuttiin. Esitutkinnassa epäiltiin, että Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiön yrityssalaisuuden piiriin kuuluvia tietoja olisi ilmaistu ja käytetty oikeudettomasti Pohjola Vakuutus Oy:n kehittäessä omaa järjestelmäänsä.

Kihlakunnansyyttäjä jätti epäillyt syyttämättä muun ohessa yrityssalaisuuden rikkomisesta ja yrityssalaisuuden väärinkäytöstä riittävän näytön puuttumisen vuoksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä viittasi päätöksessään syyttäjille annettuun yleisen ohjeeseen (VKS:2007:4) syyttämättäjättämispäätöksen laatimisesta ja sisällöstä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan asian epäselvyyteen ja monimutkaisuuteen nähden kihlakunnansyyttäjän päätösten perustelut olivat niukat. Etenkin näytön arviointi oli puutteellista. Epäiltyjen rikosten tunnusmerkkejä, kuten yrityssalaisuustunnusmerkin, yrityssalaisuuden epäiltyä oikeudetonta ilmaisemista ja käyttöä koskevaa näyttöä oli tuotu esiin ja punnittu vain vähän. Päätöksissä ei oltu myöskään yksilöity yrityssalaisuuden piiriin kuuluviksi epäiltyjä tietoja eikä yrityssalaisuutta tai sen käyttöä koskevien käsitteiden sisältöä oltu tarkemmin määritelty tai pohdittu.

Kihlakunnansyyttäjä ei kuitenkaan ollut ylittänyt harkintavaltaansa jättäessään syytteet epäiltyjä vastaan nostamatta. Päätösperusteluiden puutteilla ei myöskään ollut sellaista merkitystä, että asia niiden vuoksi olisi tullut ottaa uuteen syyteharkintaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota syyttämättäjättämispäätösten asianmukaiseen perustelemiseen. Asia ei antanut aihetta apulaisvaltakunnansyyttäjän muihin toimenpiteisiin.

Ratkaisu