Hoppa till innehåll

Esitutkinnan rajoittaminen, tarkoituksettomuusperuste, perusteleminen

Åklagarväsendet
Julkaisuajankohta 28.1.2021 16.46
Uutinen

Annettu 20.1.2021, asianro 381/21/20

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti vastaisen varalle aluesyyttäjän huomiota esitutkinnan rajoittamispäätöksen asianmukaiseen perustelemiseen ja rajoittamisperusteiden oikeaan soveltamiseen.

Aluesyyttäjä oli perustellut tekemänsä tarkoituksettomuusperusteisen esitutkinnan rajoittamispäätöksen sillä, että asianomistajaa ei ollut tavoitettu sovittelutoimiston yrityksistä huolimatta, eikä hän myöskään ollut ollut yhteydessä poliisiin saatuaan sovittelukirjeen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan asianomistajan haluttomuutta sovitella ei voitu käyttää perusteena rajoittaa esitutkinta tarkoituksettomuusperusteella. Lisäksi rajoittamispäätöksen sanamuodon perusteella jäi epäselväksi, oliko rajoittamispäätös tehty vähäisyys- vai tarkoituksettomuusperusteella.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä ei kuitenkaan ottanut asiaa uudelleen ratkaistavaksi, koska aluesyyttäjä oli itse päättänyt aloittaa esitutkinnan uudelleen asiassa ilmenneiden uusien seikkojen vuoksi.