Hoppa till innehåll

Syyttämättä jättäminen, ei näyttöä -peruste, esitutkinnan riittävyys

Åklagarväsendet
Julkaisuajankohta 17.4.2020 17.48
Uutinen

Annettu 23.3.2020, dnro 012/21/20

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen on ottanut uudelleen ratkaistavaksi ja kumonnut törkeää pahoinpitelyä koskevan syyttämättäjättämispäätöksen, jossa aluesyyttäjä on tehnyt ei näyttöä -ratkaisun.

Syyttäjän päätöksen pohjana olleesta esitutkintapöytäkirjasta on ilmennyt, että asiassa tehdyt esitutkintatoimet ovat rajoittuneet osapuolten kuulemiseen, vaikka muita mahdollisia toimia olisi vielä ollut käytettävissä. Syyttäjän päätös on siten tehty puutteellisen esitutkintamateriaalin perusteella.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen on saattanut syyttäjän tietoon käsityksensä syyteharkinnan tekemisestä vasta riittävän esitutkinnan jälkeen. Vaikka varmuutta syytteen nostamisen edellyttämän näytön saamisesta ei ole, syyttäjän tulee yleensä määrätä, että esitutkintaa jatketaan, jos käytettävissä on mahdollisia tutkintatoimia rikosepäilyn selvittämiseksi.