Hyppää sisältöön

Afganistanissa lahjuksia ottaneiden sotilaiden esimiehille syytteitä

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 25.7.2013 15.06
Tiedote

 

Valtionsyyttäjä Jukka Rappen päätökset 1.4.2008 asianro SO07/23:

Suomen rauhanturvajoukon komentajana Afganistanissa toiminut eversti ja joukon Kabulin osaston johtajana toiminut majuri on pantu syytteeseen palvelusrikoksesta, koska heidän epäillään laiminlyöneen puuttua alaistensa väärinkäytöksiin ja huolehtia esitutkinnan toimittamisesta.

Helsingin hovioikeuden vuosina 2004-2006 tehdystä törkeästä lahjuksen ottamisesta Afganistanissa tuomitsemien kahden sotilaan esimiesten menettelyä tutkittiin pääesikunnan tutkintaosaston suorittamassa esitutkinnassa. Tutkinta käynnistettiin, koska lahjusjutun esitutkinnan yhteydessä tuli ilmi epäilyjä, että rauhanturvajoukon kaksi komentajaa ja kaksi Kabulin osaston johtajaa olisi rikkonut sotilasesimiehen velvollisuutta puuttua alaistensa väärinkäytöksiin ja huolehtia niiden esitutkinnasta.

Osastonjohtajien epäiltiin lisäksi syyllistyneen perättömään lausumaan viranomaismenettelyssä salaamalla lahjusjutun esitutkinnan todistajankuulusteluissa tietoja väärinkäytöksistä.

Valtionsyyttäjä katsoi syyteharkintaratkaisuissaan, etteivät tietojaan kertomatta jättäneet osastonjohtajat syyllistyneet rikokseen, koska tietojen ilmaiseminen olisi saattanut heidät itsensä syytteen vaaraan.

Toinen rauhanturvajoukon komentajista vapautui syyteharkinnassa rikosepäilyistä, koska kävi ilmi, että hän oli kuitenkin jossain määrin myötävaikuttanut siihen, että lahjusjutun esitutkinta viimein aloitettiin elokuussa 2006. Toista alaistensa väärinkäytöksiin puuttumisen laiminlyönnistä epäiltyä osastonjohtajaa ei pantu syytteeseen, koska hänen esimiehensä, omasta laiminlyönnistään nyt syytteeseen pannun komentajan, epäillään olleen yhtä lailla tietoinen väärinkäytösepäilyistä.

Syytteeseen pannut eversti ja majuri ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Asia käsitellään vastaajien korkeiden sotilasarvojen vuoksi Helsingin hovioikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena.

Haastehakemus ja siihen liittyvät asiakirjat tulevat julkisiksi asian oltua esillä hovioikeudessa.

Syyttämättäjättämispäätökset nro:t 08/7 - 08/9 voi tilata Valtakunnansyyttäjänviraston kirjaamosta, puh. 010 362 0810.

Syyttäjänä asiassa toimii valtionsyyttäjä Jukka Rappe, puh. 010 362 0823.