Hyppää sisältöön

Työryhmä kehittämään poliisirikosten tutkintajärjestelmää

Syyttäjälaitos
Julkaisuajankohta 25.7.2013 14.43
Tiedote

 

Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero ovat 2.12.2008 asettaneet yhteisen työryhmän kehittämään poliisin tekemäksi epäiltyjen rikosten tutkintajärjestelmää.

Työryhmän tehtävänä on kokonaisvaltaisesti selvittää poliisin tekemäksi epäiltyjen rikosten ilmoittamismenettelyn ja tutkinnan nykytilan toimivuutta. Lisäksi työryhmä laatii ehdotuksen poliisinrikosten tutkintajärjestelmän kehittämiseksi. Ehdotuksen on oltava valmis viimeistään 30.6.2009.

Järjestelmää on kehitetty vuosien aikana ja tällä hetkellä poliisirikosten tutkinta on keskitetty tietyille paikkakunnille siten, että tutkijoina toimivat poliisit ja tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä ovat samalta paikkakunnalta. Poliisirikosten tutkinnanjohtajina toimii noin 20 syyttäjää.

Lisätietoja antavat työryhmän puheenjohtaja, valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski, p. 010 36 20815 ja poliisin osalta poliisiylitarkastaja Robin Lardot, p. (09) 160 42870.