Kun Valtakunnansyyttäjänvirasto aloitti työnsä 1.12.1997 ja väki kokoontui ensi kertaa yhteen oikeusministeriön kokoussaliin, tuoreen päällikön mielessä liikkui monia ajatuksia. Mitä tästä kaikesta tulee?
Suomeen oli juuri saatu uusittu rikosprosessilainsäädäntö, jonka myötä syyttäjän rooli oikeudenkäynnissä vahvistui ja muuttui perin juurin. Sitä piti nyt ryhtyä soveltamaan uuden syyttäjäorganisaation voimin. Kokeiltuja toimintamalleja ei ollut. Pelastuksekseni osoittautui se, että olin onnistunut kokoamaan viraston tehtäviin kokenutta, itsenäisesti toimeen tarttuvaa ja ennen kaikkea luovaan ajatteluun pystyvää väkeä.
"Minulla ei ole rahaa"
Christer Lundström hoiti virkansa mallikelpoisesti. Syyttäjälaitoksen rahojen riittävyys oli hänelle sydämenasia, josta ei tingitty. Joskus joku kentän päällikkö saattoi napista saatuaan asialliset pakit rahatoiveilleen, että kun se vielä sanoo sen niin, että "minulla ei ole rahaa"!
Tarvittaessa Christer pani päälliköilleen hanttiin, jos nämä, hiukan vallattomienkin luonteidensa mukaisesti, pyrkivät rahaministerin arvion mukaan hulvattomiin hankintoihin. Oli selvää, että päälliköidenkin oli suotavaa käydä Christerin kanssa neuvottelemassa, ennen kuin alkoivat suunnitella mitään rahavaikutteista asiaa. Kerrottakoon tästä tosiasiasta lempeällä ilkikurisuudella muuan juttu.
Ajatus virka-autosta ei ollut mieleinen
Viraston johtoa oli jo jonkin aikaa kutkuttanut halu hankkia laitokselle virka-auto – olihan tarpeeksi monta kertaa norkoiltu poliisi- ja rajavartiopampuilta kyytiä Tuomiokirkolta Eduskuntaan valtiopäivien avajaisiin ja muihin juhlaviin tilaisuuksiin. Ajatus ei ollut Christerille mieleinen, vuodesta toiseen asia hautautui rahan puutteeseen. Kerran sitten kuultiin KRP:n päälliköltä Rauno Rannalta, että hänellä oli edullisella leasing-sopimuksella hankittu virka-auto. Tuumasta toimeen, ja pian oli virka-auto Albertinkadullakin.
Vuodet vierivät, ja eräänä päivänä päälliköt saivat päähänsä lähteä katselemaan autoja samaan liikkeeseen, josta mainittu Chrysler Sebring oli hankittu. Koska kyseessä oli puhdas päähänpisto jonkin kuivan seminaarin jälkimainingeissa, ei asiasta ollut ehditty puhua Christerin kanssa. Liikkeessä oli tarjolla Nissan Maxima, johon leasing-sopimus voitaisiin vaihtaa kesken kauden. Kuukausihintakin oli aiempaa alempi.
Kai teillä sitten on rahaakin
Huomautin Jorma Kalskeelle, ettei meidän paranisi tällaista tehdä puhumatta asiasta ensin Christerille. Sovittiin kuitenkin alustavat kaupat ja mentiin saman tien Christerin puheille. Hän katsoi meitä murhaavin ilmein ja totesi, että "kai teillä sitten on rahaakin". Kävi juuri niin kuin pelkäsin: Jorma sai itse touhuta kauppaan liittyvät paperit, eikä Christer niihin puuttunut.
Muutenkin tuon edullisen auton kanssa kävi hieman hullusti. Muuan valtionsyyttäjä oli todennut virastomestari Tero Hopeakankaalle, että "miten ne pomot tollasen paappa-auton ovat onnistuneet hankkimaan". Tero siihen, että "paappojahan ne jo ovatkin!"
"Tämä oli erinomaista kyytiä"
Näytelmään kuuluu toinenkin puoliaika. Aikanaan tuli virka-auton vaihto taas ajankohtaiseksi. Minua oli kaiken aikaa vaivannut vähän huono omatunto Christerin pienestä "vedättämisestä" edellisellä kerralla. Niinpä päätin, että nyt toimitaan toisin.
Kiikariin oli tullut uljas Audi A6, jollainen monella valtion virastolla jo oli. Pyysimme Jorman kanssa ensimmäiseksi Christerin mukaan Herttoniemen Audi-liikkeeseen ja istutimme hänet mustaan Audiin. Sen amaretonruskeat nahkapenkit hivelivät meistä itse kunkin silmää. Tehtiin muutaman kilometrin koeajo ja kysyttiin Christerin mielipidettä. "Tämä oli erinomaista kyytiä, kyllä me voimme hyvin tehdä saman tien autosta sopimuksen."
Kiitämme Jorman kanssa osaltamme Christeriä, mainiota kollegaa ja hyvää ystävää syyttäjälaitoksen hyväksi tehdystä monipuolisesta ja uhrautuvasta työstä ja toivotamme hänelle virkeitä eläkepäiviä!
Proffa-Matti
